13.6.2000: Tiistait Läntisessä pukkisaaressa

Kesätiistaisin, monen toimialan siirryttyä tauolle, aletaan Pukkisaareen nousevassa rautakauden kylässä viettää Harmaasusien kesäiltoja.

Ohjeellinen aika saareen saapumiselle on klo 17, mutta aikaisemmin tai myöhemminkin voi toki paikalle tulla. Saaressa voi myös yöpyä. Historiallinen pukeutuminen olisi suotavaa. Tarkoitus olisi tehdä käsitöitä ja ruokaa, rakentaa aittaa ja pitää teatteri- ja taistelutreenejä muun oleilun ohessa. Lisätietoja Ville Virtaselta.

Paikalle pääsee keskustasta bussilla 24, jolla
ajetaan päätepysäkille asti. Helpointa kyseiseen
liikennevälineeseen on hypätä Sokoksen vieressä
sijaitsevalta pysäkiltä. Perillä kävellään Seurasaaren
siltaa, jonka puolivälistä käännytään pienelle
hiekkatielle oikealle. Ohitetaan ulkohuussi oikealta,
ei mennä talon pihaan, vaan kuljetaan pitkospuita
saareen.

Heikki Hyppänen

Viimeksi muokattu: 4.4.2002