Lahdentakaiset naapurimme - muinainen Baltia
Ensimmäiset ihmiset tulivat Baltiaan ilmeisesti pian jään vetäydyttyä noin 8000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Suomen tavoin Baltiassa vallitsi pyyntikulttuuri, joka edellytti vaeltamista riistan perässä. Ravinto hankittiin metsästämällä ja keräilemällä, työkaluja osattiin valmistaa kivestä hiomalla sekä puusta, luusta ja sarvesta. Metsästykseen ja kalastukseen oli olemassa keihäitä, jousia, harppuunoita, onkia ja verkkoja, nahasta ommeltiin vaatteita luuneuloin. Ihmiset olivat kesyttäneet koiran käyttöönsä. Liikkumista helpottamaan käytettiin talvisin suksia ja kesäisin lauttoja ja ruuhia. Eläinten hampaista valmistetut amuletit viittaavat uskomusmaailmaan.
Neoliittisella ajalla viitisen tuhatta vuotta sitten karjanhoito ja viljely tulivat Baltiaan, mutta ne eivät syrjäyttäneet vanhoja elinkeinoja. Kielitieteellisten todisteiden mukaan suomalais-ugrilaiset harjoittivat myymistä ja ostamista, osasivat laskea ainakin yhdestä kuuteen, tunsivat luvut puoli ja sata ja käyttivät sylimittaa. Yhteisön perusyksikkö oli suku, perhesuhteita osoittivat sellaiset sanat kuin emo, isä, käly ja nato. Uskonto oli oletettavasti animistista. Ihmisen kuoltua hänen henkensä uskottiin menevän Tuonelaan.
Vuoden 1300 eaa paikkeilla pronssi alkoi levitä Baltiaan. Pronssiesineet tuotiin pääasiassa muualta, koska Baltiassa maaperästä ei löytynyt tinaa tai kuparia. Tämän vuoksi pronssiesineet olivat Baltiassa melko harvinaisia. Kiviesineitä käytettiinkin edelleen - kauden alkuosaa kutsutaan toisinaan kivi-pronssikaudeksi. Kivi-pronssikaudella käytiin läpi jonkinlaista siirtymää muunkin kuin esineiden suhteen: vanhat elinkeinot olivat käytössä uusien rinnalla. Maanviljely yleistyi jonkin verran ja karjatalouteen ilmaantuivat hevoset ja lehmät. Opittiin lypsämään, kirnuamaan, kutomaan ja kehräämään. Myös maanmuokkausmenetelmät paranivat. Oletetaan myös, että uskonnollisissa käsityksissä tapahtui muutoksia, sillä vainajia ryhdyttiin maahan kaivamisen sijaan hautaamaan kivipaasista valmistettuihin arkkuihin lähelle maanpintaa. Pian tämän jälkeen Keski-Euroopasta levisi polttohautaus, josta tuli varsin yleinen etenkin rannikolla. Sisämaassa vanha hautaustapa säilyi.
Raudan valtakausi
Rauta saapui Baltiaan noin 500eaa. Varhaisinta rautakautta kutsutaan Suomen tapaan esiroomalaiseksi rautakaudeksi. Se toi mukanaan vain vähän muutoksia Baltiaan. Aluksi raudasta valmistettiin koruja, mutta vähitellen yhä enemmän aseita ja tarve-esineitä. Siirtymä oli hidas, koska Baltian maaperästä ei löytynyt juurikaan rautaa.
Baltiaan vaikutteita tuovat kulttuurit kokivat noihin aikoihin muutoksia. Korkeakulttuurin keskukset siirtyivät Vähästä-Aasiasta Välimeren rannoille ensin Kreikkaan ja sitten Roomaan. Vastaavanlainen siirtymä tapahtui myös muualla Euroopassa. Kun Baltiassa elettiin vielä pronssikautta, oli Itävallassa Keski-Euroopan rautakauden kulttuurikeskus, mutta viimeisillä vuosisadoilla ennen ajanlaskumme alkua olivat tärkeimmät keskukset siirtyneet kelttiläisille alueille. Ennen pitkää Baltia sitoutui yhä vahvemmin eteläiseen kulttuuripiiriin, vaikka germaanien liikehtimisen vuoksi suorat yhteydet Välimerelle pysyivätkin heikkoina. Toisaalta levottomuus sai aikaan asutuksen keskittymisen linnoitettuihin paikkoihin. Baltiassa oli lähinnä jokihaaraumiin rakennettuja maavallilinnoituksia, jotka olivat käytössä muillakin suomensukuisilla kansoilla.
Roomalaisella rautakaudella kehitys Baltiassa nopeutui. Yhteydestä roomalaisiin kielivät arkeologiset löydöt ja roomalaisten kirjoitukset, joissa vilahtelee Baltian kansojen nimiä. Kirjoitusten perusteella vuoden 100 tienoilla alueella asuivat aestien ja fennien kansat. Aestien uskotaan nimiyhteyden pohjalta tarkoittaneen eestiläisiä ja asuma-alueiden perusteella muinaispreussilaisia, lättiläisiä ja liettualaisia kansoja.
Tämäkin aika oli rauhatonta. Koska Rooma oli vielä vahva ja onnistui torjumaan germaanit, suuntasivat nämä liikehdintänsä muualle. Germaanit työnsivät Itämeren kaakkoisosissa lättiläisiä ja näiden kaakkoispuolella asuvia slaaveja kohden pohjoista ja koillista. Tämä sai aikaan ketjureaktion - nämä kansat puolestaan tunkeutuivat suomensukuisten kansojen asuma-alueelle, jolloin itämerensuomalaisten oli siirryttävä osittain Suomenlahden yli. Baltia jakautui kahteen ryhmään: pohjoisessa asuviin liiviläisiin ja virolaisiin sekä etelässä asuviin lättiläisiin ja semgalleihin. Koska etelän kansat olivat tulleet valloittajina, oli kansojen välillä jatkuva jännite. Tästä ovat todisteena muinaislinnat, jotka ympäröivät lättiläisten asuinaluetta. Tosin arkeologiset kaivaukset Makasanin pitäjässä viittaavat siihen, että lättiläiset ja virolaiset olisivat eläneet keskenään osittain sovussa.
Kansainvaellusten myötä kulttuurivaikutteet vähenivät, samoin myös paineet Baltian suuntaan. Baltia alkoi vahvasti lähestyä skandinaavista kulttuuripiiria. Kauppa vilkastui Baltian läpi kulkevien kauppareittien myötä ja skandinaavien rakentaessa ensimmäisiä kauppakeskuksia pohjoiseen. Nämä kauppapaikat olivat myös omiaan levittämään läntisiä vaikutteita. Skandinaavit eivät ainoastaan käyneet kauppaa, sillä myös heidän valloitus- ja ryöstöretkensä suuntautuivat Baltiaan välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä.
Kohti maataloutta
Elinkeinot ja kulttuuri pysyivät jokseenkin entisen kaltaisina esiroomalaisella rautakaudelle saakka. Vasta roomalaisella rautakaudella lättiläisten saapuminen toi uutta tullessaan. Heidän kulttuurinsa oli selvästi maanviljelykseen ja karjanhoitoon perustuva. Löydöt osoittavat myös, että ruis ja kaura olivat tulleet entisten ohran, vehnän, pellavan ja herneen ohelle viljelykasveiksi. Karjanhoitoa harjoitettiin myös runsaasti ja kotieläiminä pidettiin lehmiä, hevosia, vuohia, lampaita, sikoja ja kanoja. Normaalien elintarvikkeiden ja eläinten lisäksi arvokasta vientitavaraa oli meripihka. Maahan tuotettiin ainakin suolaa ja ylellisyystavaroita. Vaikutteet siirtyivät keskinäisestä jännitteestä huolimatta myös virolaisille ja he omaksuivat niin uusia esineitä kuin tapojakin. Runsas määrä lainasanoja germaaneilta (aura, pelto, palje, lammas, varas) ja balteilta (paimen, heimo, morsian, talkoot, vuohi) todistavat naapureilta opitun paljon maa- ja karjatalouden uudistuksia sekä yhteiskunnallisen järjestäytymisen alkeita. Maanviljelys kehittyi yhä tärkeämmäksi ja asutus kiinteytyi yhä selkeämmin. Roomalaisella rautakaudella Baltiassa otettiin selvä askel kohti maatalouteen perustuvaa kulttuurimuotoa.
Viikinkiajalla tämä kehitys vain jatkui. Ennen historiallista aikaa Baltiassa hallitsi selvästi paikallaan pysyvä maanviljelyskulttuuri. Asutus alkoi keskittyä yhä enemmän kyliin. Suoranaisia kaupunkeja muodostui tärkeimpien kauppapaikkojen ympärille ja kaupankäynnistä tuli tärkeä elinkeino yhä useammille.
Uskonnolliset käsitykset pysyivät vanhemmalla rautakaudella melko lailla aiempien kaltaisina. Muutoksista kertovat lähinnä hautaustapojen vaihtelut. Uskonto oli silti koko ajan animistista henkien palvontaa, jossa tärkeää osaa näytteli shamaani, joka sai loveen lankeamalla tietoja henkien maailmasta. Vainajille uhrattiin ja heitä kunnioitettiin.
Vasta viikinkiajalla uskonnolliset käsitykset alkoivat muuttua. Lännen kauppamiehiltä opittiin erilaisia uskomuksia ja tapoja. Animistinen uskonto oli muokkautunut 1000-luvulle tultaessa viikinkien monijumalaisen uskonnon suuntaan. Skandinaavien Thorista muodostui Taaran kautta virolaisten Ukko.
Hallinnon muodostuminen
Ei ole täysin selvää, kuinka järjestäytynyt hallinto balteilla oli ennen roomalaisen rautakauden loppua. Luultavasti se kuitenkin perustui lähipiirin talojen keskenään luomiin sääntöihin, joiden rikkomisesta rangaistiin yhdessä sovittavalla tavalla. Eniten painoi tällaisessa yhteisössä vanhimman, menestyvimmän ja rikkaimman talon päämiehen sana. Jonkinlaisia valtakunnan tapaisia, joiden sisällä tapahtui verotusta, alkoi ilmeisesti muodostua jo ennen Kuurinmaan skandinaaviherruutta 650-luvulta lähtien. Valtakunnat olivat tuskin kovin laajoja, eikä niillä ollut juuri merkitystä normaalin ihmisen elämään.
Skandinaaviherruuden myötä pantiin toimeen verotusjärjestelmä, joka perustui linnapiireihin, joiden sisällä hoidettiin verotus ja hallinnolliset asiat. Skandinaavit perustivat Kuurinmaan Grobin seudulle kauppakolonia Seaburgin, joka toimi Kuurinmaan asukkaiden ja kolonialistien välillä kauppias- ja verotustukikohtana. Jossain vaiheessa käytettiin systeemiä, jonka tarkoituksena oli taata Baltian asukkaiden riippuvuus ja uskollisuus silloinkin, kun verottajat olivat poissa maasta. Tämän vuoksi skandinaavit ottivat mukaansa panttivankeja, jotka saivat osakseen arvonsa mukaisen kohtelun. Skandinaavit siis loivat pohjan sellaisen suuremman hallintoalueen synnylle, josta löytyivät selvästi sekä hallitsija että hallittavat.
Vilkasta kauppaa ja sopimuksia
Kaupankäynti oli Baltiassa vilkastunut jo roomalaisella rautakaudella. Yhä vilkkaammaksi se kävi viikinkiretkien myötä saaden myös ammattimaisemman sävyn. Ensimmäisiä kauppasopimuksia solmittiin Skandinaviassa jo ennen 800-lukua. Ensin sopimukset solmittiin tapauskohtaisesti, mutta myöhemmin laadittiin jopa valtioiden välisiä sopimuksia, jotka takasivat kauppiaiden turvallisuuden. Baltiassa tiedot tällaisista sopimuksista ovat varsin myöhäisiä, mutta voidaan olettaa, että Baltia solmittiin kansainväliseen kauppasopimusverkkoon, olihan se tärkeä läpikulkureitti. Sopimukset sallivat sisämaalaisten käydä kauppaa satamien kauppapaikoilla ja antoivat kauppiaille maihinnousun ja kaupankäynnin vapauden. Sopimukset auttoivat myös markkinoiden organisoinnissa.
900-luvulla skandinaavit perustivat siirtokunnan nykyisen Tallinnan kohdalle. Sinne perustivat mahdollisesti jo Yaroslav Viisaan aikana venäläiset, ja 1100-luvulla ruotsalaiset, tanskalaiset ja gotlantilaiset omat koloniansa. Kolonian asukkaat järjestäytyivät killoiksi jo samalla vuosisadalla. Räävelin (Reval) kauppakaupungin valtasivat tanskalaiset 1200-luvulla. Syntyi tanskalaisten kaupunki, Tallinna.
Kohti kristillistymistä
Kristillisiä vaikutteita tuli Baltiaan kristittyjen skandinaavien mukana. Heidän perustaessaan kolonioitaan säteili niistä kristillisiä vaikutteita ympäristöön. Myös muilta alueilta saapui kristittyjä kauppiaita. Kilpailu ei rajoittunut enää kauppaan vaan myös erilaisten kristillisten käsitysten levittämisen. Tallinnaan perustettiin Pyhän Olavin kirkko ja seurakunta. 1000-luvun tienoilla Skandinavian maat kristillistyivät virallisesti. Tällöin viikinkiretkien aika alkoi olla ohi, eikä Baltian rannikoita enää ryöstelty tältä suunnalta. Sotaa käytiin lähinnä venäläisten kanssa.
Kaikkien ympäröivien maiden käännyttyä kristinuskoon alkoi kilpailu Baltiasta. Sinne tuli käännyttäjiä joka puolelta. Ensimmäinen ristiretki tapahtui 1200-luvulla Bremenin piispan johdolla. 1220-luvulla oli koko Baltia lukuun ottamatta Liettuaa liitetty saksalaiseen ritarikuntaan ja kristinuskosta oli tullut virallisesti ainoa uskonto. Liettua kristillistyy väliaikaisesti 1251, jolloin liettualainen ruhtinas Mindaugas antoi kastaa itsensä, jonka jälkeen paavi nimitti hänet Liettuan kuninkaaksi. Muutamia vuosia myöhemmin kuningas kuitenkin murhattiin, ja pakanat ottivat vallan. Vasta vuonna 1385 liettualaisen suurruhtinaan avioituessa Puolan kuningatar Hedvigin kanssa ja omaksuessa katolisen uskon, tuli Liettuasta virallisesti kristillinen. Kansan keskuudessa vanhat uskomukset elivät kuitenkin vahvoina. Kristinuskoon sekoittuen ne säilyivät miltei meidän päiviimme saakka.
Lähteet:
Niitemaa, Vilho ja Hovi, Kalervo (1959): Baltian historia. Tammi.
http://www.helsinki.fi/~jerola/mylly/balhis.html
© 1996-2004 Harmaasudet ry