Pronssispiraalit, eli "äiti, miksi tuon naisen helmasta roikkuu vietereitä?"
Monen harmaasuden histel-vaatepartta koristavat värikkäät lauta- ja iskunauhat, näyttävät soljet ja kilisevät vitjat. Harva on kuitenkaan ryhtynyt toteuttamaan pukuunsa varsinkin naisten vaatetuksessa yleistä pronssispiraalikuviointia. Viime syksynä esiliinan reunan verran pieniä vietereitä väännelleenä yritän nyt valottaa tämän varsin aikaa vievän kirjonnan saloja.
Pronssikoristelua alettiin käyttää puvun koristuksena Suomessa 900-luvulla. Ensimmäiset spiraalikoristeet olivat lähinnä vaatimattomia esiliinojen kulmia ja pieniä applikointeja miesten viitoissa, mutta rautakauden loppua kohden spiraalikuviointi yleistyi muuttuen tuhatluvulle tullessa runsaammaksi ja monimuotoisemmaksi. Viikinkiajalla kuviointia käytettiin ennen kaikkea naisten esiliinoissa. Raskaasti spiraaleilla koristellut vaipat sen sijaan ovat peräisin ristiretkiajalta, jolloin koristelu vähitellen siirtyi esiliinoista viittojen reunoihin.
Pronssispiraalit olivat lautanauhan ohella näyttävä koristus etenkin naisten puvuissa. Kuten lautanauhakin, voitiin myös spiraalit liittää kankaaseen jo kudontavaiheessa pujottamalla ne loimiin siten, että lopputulos muodosti säännöllisiä geometrisia kuvioita. Näin syntynyt kuvio oli kaksipuolinen ja näkyi kankaan molemmilla puolilla. Monesti spiraalit kuitenkin lisättiin vasta valmiiseen vaatekappaleeseen kirjomalla ne kiinni paksulla villalangalla tai jouhilla. Oli myös mahdollista, että spiraaleista punottiin valmis ornamenttinauha tai yksittäinen kuvio, joka sitten saatettiin ommella kiinni kokonaisena tai vaikka myydä eteenpäin.
Spiraaleista sommitellut kuviot olivat hyvin moninaisia ja vaihtelivat suuresti alueittain; varsinkin idässä ja lännessä käytettyjen kuviointien välillä oli eroja, kuten myös ylipäätään spiraalien käytössä eri vaatekappaleissa. Länsi-Suomessa koristeltiin spiraalikuvioin niin esiliinan ja vaipan reunoja kuin päähineitäkin, kun taas idässä spiraaleita ommeltiin lähinnä esiliinoihin, joiden kuviot olivat sitäkin runsaampia ja monimuotoisempia. Kuvioiden aiheena olivat erilaiset tähdet, hannunvaakunat, ristikuviot ja ristikot, jotka saattoivat olla joko yksittäisiä, keskenään geometrisen kokonaisuuden muodostavia tai yhtenäistä pitkää ornamenttinauhaa.. Nauhamaista spiraalikuviota käytettiin ennen kaikkea viitan reunuksissa, kun taas esimerkiksi Euran puvun esiliinan koristelu on hyvä esimerkki suurista, mutta toisistaan irrallisista risti- ja tähtikuvioista. Läntisessä Suomessa spiraait muodostivat yksittäisiä kuvioita, kun taas idässä kuvio muodostui spiraalien ja kankaan vaihtelusta. Komeimmat, raskaat ristiretkiajan esiliinat ovatkin peräisin Itä-Suomesta
Yksittäisen kuviokokonaisuuden koristeellisuus ei välttämättä muodostunut pelkistä spiraaleista, vaan kuviota saatettiin korostaa jättämällä ompeluun käytetty nyöri tai lanka näkyviin spiraalien välistä. Tätä tekniikkaa käytettiin erityisesti idässä, jossa näkyviin jäävää nyöriä saatettiin jopa korostaa kiertämällä sen ympärille villalankaa. Kuvioapplikoinnin lisäksi käytettiin spiraalikoristelua myös kankaiden reunoissa, joihin yksittäisiä spiraalipätkiä ommeltiin pitkäksi jonoksi. Ristikkokuvioita kankaan päälle ommeltaessa saatettiin myös etenkin Länsi-Suomessa spiraalikierre oikaista risteävissä kohdissa, ja asettaa spiraalit lomittain.
Spiraaliputkien koko vaihteli sen mukaan, mitä koristetarkoitusta varten ne oli tehty: päähineen tai esiliinan reunaan kiinnitettävät putket olivat halkaisijaltaan suurempia kuin esiliinan tai viitan päälle ommeltavat pikku spiraalit. Päähineen reunaan kiinnitettävät spiraalit saattoivat olla halkaisijaltaan lähes sentin, kun päällikeommeltavien tähdykkäkuvioiden spiraalit olivat halkaisijaltaan n. 2 mm.
Spiraalit ja niillä kirjotut vaatekappaleet olivat arvotavaraa siinä missä muutkin pronssikorut. Pronssilanka oli kallista, valmis spiraali vielä kalliimpaa ja monimutkaisten kuvioiden teettämisestäkin sai maksaa; taidokkaiden ornamenttien sommittelu oli varsin vaativaa ja aikaa vievää. Aivan halpaa esiliinan helmaa tai vaipan reunaa kiertävä applikointi ei siis ollut.
Tee-se-itse
Pronssispiraalikoristelun toteuttaminen nykypäivänä ei ole läheskään yhtä monimutkainen prosessi kuin aikoinaan; ainakin tekemiseen tarvittavaa materiaalia saa askarteluliikkeistä kohtuuhintaan. Hankalahkosti saatavilla oleva pronssilanka on helppo korvata ohuella ja väriltään täsmäävällä messinkilangalla, jota ainakin Sinooperi ja Tiimari myyvät muutaman metrin pätkissä 0,4-1,0mm paksuisena. Tarvittavan langan määrä luonnollisesti vaihtelee tarvittavan spiraalimäärän mukaan, sopiva paksuus puolestaan on n. 0,6-0,8mm. Langan lisäksi spiraalien vääntämiseen tarvitaan pihdit, joilla lankaa on mahdollista sekä kiertää että katkoa, sekä paksumpaa ja jäykempää metallilankaa, jonka ympärille spiraalia kierretään. Tämän langan on hyvä olla jotain “kiiltäväpintaista“ metallia; jos tukilanka ei luista, on sen ympärille kierrettävän spiraalin irrottaminen vaikeaa. Tukilangan on hyvä olla vähintään 1mm paksuinen, joskin kierrettävän langan ja valmiiden spiraalien haluttu paksuus pitää ottaa huomioon.
Itse spiraalien kiertäminen käy helpoiten, kun sekä tuki- että messinkilangat ovat riittävän lyhyitä. Liian pitkä tukilanka taipuu helposti, jonka jälkeen kierretyn langan irrottaminen siitä on käytännössä mahdotonta. Liian pitkä pätkä kierrettävää lankaa taas menee välittömästi solmuun ja kuhmuille, jotka tekevät valmiista spiraalista epätasaista. Kiertäminen on hyvä aloittaa ottamalla sekä tukilanka että messinkilangan pää pihtien väliin, ja sen jälkeen kiertää messinkilankaa mahdollisimman tiiviiksi ja tasaiseksi spiraaliksi tukilangan ympärille.
Valmis pitkä spiraalipätkä liukuu pois tukilangan päältä, jonka jälkeen se on helppo pilkkoa halutun mittaisiksi pätkiksi. Tähän käytettävien pihtien olisi hyvä olla mahdollisimman terävät, sillä spiraaliputki puristuu helposti katkaistaessa lyttyyn, jolloin pätkien hännät tukkivat putkien päät tehden ompelulangan läpipujottamisen mahdottomaksi. Oma operaationsa on myös pilkottavien pätkien pitäminen saman mittaisina, ja pitkään spiraaliputkeen kannattaneekin etukäteen merkitä katkaisukohdat joko tussilla tai taivuttaen spiraali tietyin välimatkoin auki.
Spiraalien ompeleminen kiinni vaatekappaleeseen luonnistuu suhteellisen helposti. Lankana kannattaa käyttää sopivan paksuista villa- tai pellavalankaa. Reunanauhaa (spiraalijonoa kankaan reunaan) ommeltaessa syntyy siisteintä jälkeä, kun lanka jokaisen kiinnitettävän spiraalin jälkeen ommellaan kankaasta läpi ja vielä "solmulle" itsensä alta. Näin pysyy spiraalijono tasaisena. Toinen, jokseenkin epäkäytännöllisempi, vaihtoehto on pujottaa spiraalipätkiä halutun mittaiseen lankaan, ja kiinnittää näin syntyvä ketju erikseen kankaan reunaan.
Kankaan päälle applikoitavien kuvioiden sommittelussa lienee aluksi helpointa ottaa mallia hautalöytöjen pohjalta rekonstruoiduista pronssikoristeluista, joskin ainakin aluksi helpohkoissa kuvioissa pysytteleminen on varsin järkevää. Runsaan ja leveän kuvionauhan applikoiminen on yllättävän hidasta ja vaatii käsittämättömän määrän valmista spiraalinauhaa – ja kärsivällisyyttä. Pienillä ja irrallisilla tähtikuvioilla puolestaan saa kohtuullisella vaivalla aikaan varsin näyttäviäkin koristuksia. Helpoin tapa ommella kuviot kankaalle on tehdä se spiraali kerrallaan, jolloin kokonaisuus muodostuu kuin ristipistotyössä. Autenttisempaa sen sijaan on kuvion pujotteleminen langasta ja spiraaleista etukäteen, jolloin vasta valmis kuviokokonaisuus ommellaan kiinni kankaaseen. Tällöin on kuvioiden irrottaminen ja uudelleen käyttö muissa vaatekappaleissa mahdollista, joskin tekoprosessi itsessään huomattavasti hitaampi.
Kangasvuo, Jenny: Suomalainen muinaispuku. Kulttuuriantropolgian proseminaarityö. Oulun yliopisto 1998. http://www.student.oulu.fi/~jek/muinaispuku.html
Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa: Euran puku ja sen edeltäjät. Euran muinaispukutoimikunta. 1982.
© 1996-2004 Harmaasudet ry