Pääkirjoitus, Airut 1/2001
Naistenlehtien jutuistakin saattaa toisinaan löytää varsinaisia
helmiä. Pari vuotta sitten lukemassani lehtiartikkelissa kerrottiin
1950-luvulta peräisin olevasta amerikkalaisesta hyvän perheenäidin
oppaasta, jonka kuvaus jäi tuolloin lähtemättömästi
mieleeni. Varsinainen lehtijuttu kertoi muistikuvieni mukaan
perhe-elämän muuttumisesta, mutta amerikkalaisopas herätti nuoressa
folkloristinalussa järkytyksensekaista huvittuneisuutta. Hyvää
pikkuvaimoa neuvottiin huolehtimaan miehensä hyvinvoinnista monin eri
tavoin: kun mies saapui kotiin raskaan työpäivän jälkeen, tuli kauniin
ja puunatun vaimon huolehtia, että ruoka oli valmis. Herkullisen
päivällisen jälkeen nainen asetteli sohvatyynyt ja viltit niin, että
mies saattoi rauhassa rentoutua, polttaa piipullisen ja lukea päivän
lehden. Vaimo ja lapset eivät tietenkään saaneet häiritä miestä
turhalla hölpötyksellä, yhdentekevillä kotiasioilla tai
metelöinnillä. Työasioista tai päivän kulusta oli tietenkin
mahdollista keskustella sävyisästi ja miehen suurempaa tietämystä
kunnioittaen. Omasta puolestani täytyy sanoa, etten lainkaan epäile
1960-luvulla rintaliivinsä polttaneiden aitoa kapinanhalua.
Viime vuosikymmenellä vouhkattiin palkka-eroista, virkojen
lasikatoista ja perhe-elämän epäoikeudenmukaisuuksista. Juuri nyt ei
tasa-arvokeskustelu enää itseisarvoisesti ole muodissa, ellei
sellaiseksi lasketa työpaikka-ahdistelua. Oma nyky-yhteiskuntamme on
korjannut pahimmat epäkohdat - moni suuntaakin katseensa mielummin
Amnestyn tai muiden ihmisoikeusjärjestöjen kautta kehitysmaiden
naisten asemaan ja ongelmiin. Silti naistenlehdet julkaisevat
säännöllisin väliajoin artikkeleita työpaikan ja kodin tasa-arvosta,
työnjaosta ja naisen oikeudesta omaan elämään ja elämyksiin.
Käsitystä naisen heikkoudesta tai sopivuudesta tekniikan sijasta
pääosin hoivaamaan on yhteisön eri instituutioiden toimesta korostettu
vuosisatojen ja jopa -tuhansien ajan. Katolinen kirkko toi tullessaan
käsityksen seurakunnassa vaikenevasta naisesta ja heikommasta
astiasta, mutta kaikkea pahaa ei silti voida sälyttää Kiesuksen
runnelluille harteille. Ikiaikainen työnjako lähetti Suomessakin jo
lähemmäs kymmenen vuosituhatta sitten miehet metsälle ja jätti naiset
käytännön syistä leirin yhteyteen keräilemään ruokaa ja huolehtimaan
synnyttämistään jälkeläisistä. Vanha perinne elää ja kukoistaa
edelleen - erotuksena vain se, että nykyisenä "tasa-arvon aikakautena"
äidin oletetaan perheestä huolehtimisen lisäksi käyvän töissä ja
tuottavan tulosta perheyhteisössä. Pehmoisistä ja pitemmistä
isyyslomista puhutaan edelleenkin pieninä ihmeinä, ja naiset
kadehtivat kanssasisariaan, jotka ylpeinä kertovat miehensä pesevän
aina pyykit tai imuroivan työpäivän jälkeen.
Länsimaista maailmankuvaa yhä miesvaltaisemmaksi muokanneet
säätyläisyhteiskunnan käsitykset eivät osu aivan yksi yhteen
kansanomaisten sukupuolikäsitysten kanssa. Valistuksen aika teki
säätyläisnaisesta holhottavan ja heikon lasten
synnyttäjän. Hyvinvoinnin kasvaessa 1900-luvun naisihanne tipautti
pois epäkäytännöllisen pyörtyilyn, mutta jätti jäljelle kovin
käytännöllisen käsityksen naisen alempiarvoisuudesta ja
myötäsyntyisestä asemasta perhettä kotona huoltavana uhrautujana.
Agraariyhteisö ei ole juuri koskaan monituhatvuotisen historiansa
aikana pitänyt heikkoutta hyveenä, mutta työnjaon tasaisesta tai
tasa-arvoisesta jakautumisesta voidaan olla montaa mieltä. Toisaalta
tasa-arvokysymyksistä on vanhakantaisessa yhteisössä oikeastaan turha
puhua. Perinteinen, kulttuuriin sidoksissa oleva työnjako ei vaihtelua
kaivannut: miesten työt kuuluivat miehille, naisten naisille.
Vanha satu, jossa kerrotaan ukosta akan töissä ja tästä aiheutuvasta
kertakaikkisesta katastrofista, kuvastaa hyvin menneen ajan
ajatusmallia: Mitä siitäkään nyt tulisi, jos elämä pistettäisiin
moisella tavalla mullin mallin! Onko siis mikään ihme, että
Suomessakin tomeran rouva Canthin aloittama tasa-arvokeskustelu on
vasta sadan vuoden kuluttua alkanut tuottaa jonkinlaista saavutukseksi
kutsuttavaa tulosta?
Tässä numerossa käsittelemme naisten töitä ja naiseutta vanhassa
kaski- ja peltoviljelytalouteen perustuvassa yhteiskunnassa. Oman
osansa saavat niin kauneuskäsitykset, naisen väki, naisille kuuluvat
työt kuin moni muukin asia.
Nina Talvela
päätoimittaja
© 1996-2004 Harmaasudet ry