Harmaasudet ry:llä on vakiintunut asemansa pääkaupunkiseudun historianelävöittämis- ja liveroolipeliyhteisöjen joukossa. Kaudella 2001 yhdistys jatkaa toimintaansa paljolti tutuilla linjoilla, mutta kokeilee myös uusia toimintamuotoja.
Harmaasudet ry on historianelävöittämisyhdistys, joka keskittyy viikinkiajan Suomen ja Skandinavian historiaa, muttei sulje muita alueita ja aikakausia pois. Yhdistyksen tavoitteena on edistää jäsentensä aikakauden tuntemusta ja -tietämystä. Toiminnassa painotutaan etupäässä kokeilemiseen ja tekemiseen. Yhdistys pyrkii kartuttamaan jäsenistön tietoja ja taitoja valitsemalla erilaisia aihealueita joihin kulloinkin perehdytään tarkemmin. Kontakteja ulkopuolisiin tahoihin haetaan ja tietoa yhdistyksestä levitetään edelleen.
Historianelävöittäminen on monitahoinen käsite - sisältäähän se kaikkea kokeellisesta arkeologiasta liveroolipelaamiseen ja kokkaukseen. Harmaasudet ry pyrkii nostamaan särmikkäästä harrastuksesta esille erilaisia sivuja ja näkökulmia.
TOIMINTA
Harmaasusien jatkuva toiminta keskittyy neljän toimialan ympärille. Toimialoja ovat taistelu, käden taidot ja maanantailarpit ja teatteri. Yhdistyksen toiminta ei suinkaan rajoitu neljään toimialaan, vaan niiden lisäksi ja täydennykseksi voidaan ottaa osaa ja järjestää mm. musiikkitoimintaa, erilaisia leirejä ja talkoita, teatteria, liveroolipelejä, opintopiirejä, esiintymisiä, julkaisutoimintaa sekä vierailuja erilaisilla messuilla ja tapahtumissa.
Seuraavan kauden erityisiä painopistealueita ovat ajanmukaisen elämänmallin etsintä ja kokeilu sekä perinnekulttuuriin perehtyminen. Jäsenistössä kiinnostusta herättänyttä "juonetonta" larppaamistyyliä kokeiltaneen käytännössä. Sommelo ry:n Pukkisaareen rakentamaa rautakautista kylää pyritään erityisesti hyödyntämään toiminnassa.
Alkavan kauden merkittävämpiä tapahtumia ovat mm. pikkujoulut, viikinkipidot, matka Tanskaan viikinkifestivaaleille, ajanmukaiseen elämään painottuva kesäleiri, Ropecon, Varjagifestivaalit sekä syksyn suuri historiallinen liveroolipeli.
Toiminnalle pyritään järjestämään tarvittavat tilat ja muut resurssit. Tähän kuuluu myös tarpeellisesta tiedotuksesta ja logistiikasta huolehtiminen. Kiinteän omaisuuden varastoimiseksi pyritään edelleen hankkimaan yhdistykselle erilliset varastotilat. Yhdistyksen kirjastoon hankitaan lisää kirjoja ja muuta materiaalia.
YHTEISTYÖTAHOT
Harmaasudet ry tekee yhteistyötä erityisesti Helsingin seudulla toimivien Sommelo ry:n ja Viikinkiajan laiva ry:n kanssa. Muita tärkeitä tahoja ovat Rus-kävijät, Pohjanmaan historiallinen seura ry, ja Puotila Seura ry. Liveroolipelisaralla pidetään yllä yhteyttä kattojärjestö Suomen Liveroolipelaajat -yhdistykseen. Mahdollisia uusia yhteistyökumppaneita voisivat olla arkeologian harrastajien Ango ry sekä Elävä Keskiaika ry.
ORGANISAATIO
Yhdistystä johtaa hallitus, joka valitaan yhdistyksen sääntömääräisessä vuosikokouksessa. Hallitus päättää yhdistyksen rahankäytöstä ja antaa oikeudet yhdistyksen nimen käyttöön tapahtumien yhteydessä. Hallitus myös valvoo yhdistyksen toimintaa ja organisaatiota.
Toiminnan järjestäminen on vuosikokouksessa valittujen toimialavastaavien ja projektikohtaisten vastuuhenkilöiden tehtävä. Yhdistyksen toimialavastaavien tehtävänä on kehittää ja edesauttaa alansa jatkuvaa ja säännöllistä toimintaa. Toimialavastaava voi myös jakaa tehtäviään parhaaksi katsomallaan tavalla, mutta päävastuu toimialasta pysyy hänellä. Toimialavastaavat valitaan vuosikokouksessa, mutta hallitus voi tarpeen tullen siirtää viran toiselle.
Tiedon kulkuun ja tiedottamiseen panostetaan edelleen. Yhdistyksen tiedottaja valitaan hallituksen sisältä. Tiedottaja huolehtii etupäässä yhdistyksen sisäisestä tiedotuksesta erityisesti internetin sekä sähköpostilistan kautta. Jäseniä informoidaan menneistä ja tulevista tapahtumista myös Airut -jäsenlehden uutispalstalla, Harmaasusien tapahtumakalenterissa sekä jäsenkirjeissä.
JULKAISUT
Yhdistyksen jäsenlehden Harmaasusien Airuen toimituskunta pyrkii julkaisemaan lehteä neljä numeroa vuodessa. Kauden 2000 aikana Harmaasusien Airut on kehittänyt ja vakiinnuttanut selkeän ulkonäöllisen ja sisällöllisen linjan. Lehti jatkaa toimintaansa samalla linjalla toimituskuntansa johtamana.
Harmaasusien internet -sivusto liittyy läheisesti tiedotukseen. Hiljaisen välivuoden jälkeen verkkopalvelua kehitetään edelleen. Yhdistyksen kotisivujen on tarkoitus toimia tiedonlähteenä ja keskustelukanavana niin yhdistyksen jäsenille kuin muillekin historianelävöittämisestä kiinnostuneille.
TALOUS
Yhdistyksen talous rakentuu vakaalle pohjalle. Edellisinä vuosina kerääntyneitä rahoja voidaan käyttää hyödyllisiin tarkoituksiin, mutta mitään ylenmääräistä tuhlailua ei harjoiteta. Toiminnan kulut katetaan jäsenmaksuilla, myyntituloilla, haettavilla avustuksilla ja esiintymispalkkioilla.
Projektien budjetit pidetään erillään yhdistyksen kassasta siten, että yhdistys tarvittaessa luovuttaa varoja projektin käyttöön. Harmaasudet ry:n osuus kunkin projektin budjetista ja rahoituksesta päätetään aina erikseen hallituksen kokouksessa. Myös mahdollisten voittojen tilityksestä yhdistykselle tai käyttämisestä muuhun tarkoitukseen päätetään erikseen.