Harmaasudet ry hallituksen kokous 13.12.2000 Malmilla
Paikalla olivat Jenni Sahramaa, Jukka Zitting, Ville Virtanen, Johannes Leppä ja Jukka Pajarinen sekä hallituksen ulkopuolelta Virpi Joensuu, Heikki Hyppänen ja Konsta Nikkanen.
1. Kokouksen avaaminen
Puheenjohtaja Sahramaa avasi kokouksen klo 18.07
2. Kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi toteaminen
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3. Edellisen kokouksen pöytäkirja
Edellisen kokouksen pöytäkirja hyväksyttiin ilman muutoksia.
4. Esityslistan hyväksyminen
Esityslista hyväksyttiin esitetyn laisena.
5. Taisteluvarusteet
Taisteluvastaava Pajarinen haki Harmaasusilta rahaa yhdistyksen taistelutreenien aseistuksen uudistamiseen. Pajarisen ajatuksena oli korvata nykyiset lattarautaiset treenimiekat puisilla ja hänen mielestään turvallisemmilla "samuraimiekoilla" bokkeneilla. Lisäksi Pajarinen tahtoi hankkia taistelutreenien käyttöön puisia keihäitä sekä kumisia veitsiä. Pajarisen mallin mukaan taistelutreenien turvallisuutta parannetaan myös kevätkauden 2001 aikana hankittavilla
kypärillä.
Pajarisen laatiman rahoitusesityksen mukaan Harmaasudet maksavat puolet ja taistelutreeniläisen puolet 14 bokkenin hankkimisesta aiheutuvista kuluista. Lisäksi sudet maksaisivat kumiveitset, puurimat sekä bokkenien ja keihäiden painon lisäämiseen käytettävän rautalangan. Yhteensä susille tuleva lasku olisi 1300mk.
Esitys hyväksyttiin sillä korjauksella että Nuorisoasiankeskukselta hakeataan 500mk tukea jolloin susille jää maksettavaksi 800mk. Jos tukea ei saada tai sitä saadaan vähemmän kuin 500mk maksavat sudet 1300mk ja tuen välisen erotuksen.
Kohdan 5 yhteydessä puhuttiin myös Nuorisoasiankeskuksen tukipolitiikasta ja siitä kuinka paljon ja mihin projekteihin tukea voidaan hakea. Todettiin että "kokeillaan kepillä jäätä"-malli ei välttämättä ole kovin hyvä sillä Nuorisoasiankeskus saattaa niin sanotusti vääntää hanat kiinni jos tukihakemusten määrää ja laatua ei konrolloida.
Rahastonhoitaja Zitting listasi kolme kohtaa joihin jatkossa tulisi kiinnittää enemmän huomiota.
a) Kokonaisuuden kasassa pitämisen takia tapahtumia tai hankintoja joihin sudet haluavat Nuorisoasiankeskuksen tuen voisi miettiä ja listata pitkällätähtäimellä siten että jo vaikka vuoden alussa tiedetään kaikki ne projektit joihin vuoden aikana tuki halutaan.
b) Tuen käytön jälkiselvittelyn tekeminen Nuorisoasiankeskukselle olisi hyvin olellista. Esim raportit tuen käyttämisestä pitäisi aina toimittaa ajallaan. Tukea haettaessa pitäisi päättää aina selkeä vastuuhenkilö joka hoitaa asian alusta loppuun. Mietittiin pitäisikö susilla olla oma vastuuhenkilönsä joka hoitaisi kaikkien tukien hakemisen.
c) Tukihakemusten tekemisen helpottamiseksi ja tasaisen laadun ylläpitämiseksi Harmaasusille voisi tehdä yhden yhteisen hakemuspohjan jota käytetään kaikkien tukien hakemiseen.
Päätetiin että rahastonhoitaja Zitting pitää kirjaa haetuista tuista ja kontrolloi kokonaisuutta. Rivijäsen Hyppänen lupautui luomaan hakemuspohjan.
6. Vaatetalkoot
Käsityövastaava Virtanen järjestää vaatetalkoot 20.1.2001. Talkoiden paikka on toistaiseksi avoinna. Virtanen selvittää asiaa. Mahdollisia tiloja olisivat Merikasarmin-, Pihlajamäen- ja Torpparinmäen nuorisotalot.
Virtanen kertoi 17-20 ihmisen tilanneen kankaita vaatetalkoita varten noin 10 000mk edestä. Hän uskoikin saavansa kankaisin alennusta Vaatosta. Lisäksi Nuorisoasiankeskukselta haettiin 4000mk tukea kankaiden ostamista varten. Myös Viikinkiajanlaiva ry tilaa kankaita samalla kertaa joten kokonaisuudessaan kankaat tulevat lienee hyvinkin edullisiksi.
Virtanen haki Susilta 300mk tukea vaatetalkoille lähinnä pellavalangan osatamista varten. Tuki myönnettiin.
7. Susilippua hakevat tapahtumat
Nikkanen järjestää mm. Walon ja Saaren kanssa 21-22.4 "Alaskapelin"-työnimellä kulkevan larpin Tampereen lähellä seitsemisessä ilmeisen hienolla erämökillä. Peli sioittuu 1870-luvun alaskaan ja on pelaajamäärältää 35 hengen luokkaa. Nikkanen halusi susilta lainaksi telttakankaita, padan ja muita pieniä proppeja sekä mahdollisesti monistusapua. Susituki myönnettiin.
10.2 pelattava, vain kuningasperheen jäseniä viihdyttävä Domus III nauttii edelleenkin susitukea.
Sahramaan juhannuksena 2001 pelattava öky-fantasia peli Harmaat Kronikat: KKMJSVLPP haki susitukea. Tuki myönnettiin.
Anttila otti puhelimitse yhteyttä hallitukseen ja pyysi nykyaikafantasi Changeling IV-liveroolipelilleen apua pelipaikan vuokraamiseen liittyvissä asioissa. Tuki myönnettiin.
8. Museoretki
Sihteeri Talvela organisoi retken Kansallismuseoon 19.12.2000. Tarkoituksena olisi tutustua ooppaan johdolla Kansallismuseon Suomen rautakautta esittelevään osastoon. Toistaiseksi ihmisiä on ilmoittautunut 14, joista jokainen maksaa 20mk sisäänpääsymaksun. Talvela haki susilta 250/280mk:ta, riippuen osallistuja määrästä, opastuksen maksamiseen. Tuki myönnettiin, vaikkakin todetiin että johonkin on pienienkin 300mk tai alle tukien myöntäminen lopetettava varsinkin kun 250/280mk jaettuna 14 henkilölle ei ole juuri mitään.
9. Toimintapäivä
Harmaasudet ry:n peuhapäiväksi nimetty toimintapäivä järjestetiin viimeksi kaksivuotta sitten. Silloin Susien toimintaa laajasti, kaikille kiinnostuneille, esittelevä päivä keräsi vajaat sata käviää ja oli siten varsin onnistunut. Illalla avoimen tilaisuuden jälkeen järjestettiin "vanhenpainilta" jossa susien toiminnasta kerrottiin yksityiskohtia huolestuneille vanhemmille.
Puheenjohtaja Sahramaa ehdotti uuden toimintapäivän sekä "vanhenpainillan" järjestämistä kevään aikana. Hallitus suhtautui myönteisesti ja taisteluvastaava Pajarinen otti toimintapäivän järjestettäväkseen. Lauantaita 5.5.2001 kaavailtiin alustavasti sopivaksi päiväksi ja Merirastilan nuorisotaloa sopivaksi paikaksi toimintapäivälle.
10. Menneet tapahtumat
25.11 Pidettiin ORC:in kymmenvuotisjuhlat joissa sihteeri Talvela piti puheen.
30.11 Pidettiin susien tulevantoiminnan palaveri jossa keskusteltiin erilaisista projekteista sekä säännöllisen toiminnan linjoista.
2-3.11 Pidetiin suuren suosion saanut jousikurssi. Nuorisoasiankeskus tuki tapahtumaa joten Susille tapahtuma ei maksanut mitään.
9.11 Pidetiin Harmaasusien ilmeisen onnistuneet, paljon väkeä keränneet pikkujoulut.
11. Tulevat tapahtumat
15.12 Syyskauden 2000 viimeiset mättötreenit.
17.12 Käsityötalkoot Sahramaan asunnossa klo 15 alkaen.
18.12 Syyskauden 2000 viimeinen marp jonka järjestää jäähyväispelinään piakkoin armeijaan lähtevä Blomberg.
19.12 Excursio Kansallismuseoon
13.1 Marp-gaala klo 15 alkaen Pajarisen asunnossa.
10.2 Domus III
17.2 Viikinkipidot Hinthaaran nuorisotalolla.
25.2 Perinteinen Hiidenhirven hiihto Pukkisaaren ympäri.
5.5 Toimintapäivä
Lisäksi todettiin että jousikurssin jatko-osa järjestetään lähitulevaisuudessa sekä että Bokkeneiden viimeistelytalkoon järjestetään heti kun bokkenin saadaan hankittua.
(Nikkanen lähti ja Sarno saapui paikalla klo 19.40.)
12. Varasto
Muroke kertoi Susien uuden varaston olevan nyt käyttövalmis ja että hän on halukas kokoaamaan susien hajallaan, todennäköisesti Yrjänäisellä, Sahramaalla, Talvelalla ja Zittingillä, sijaitsevat tavarat sinne. Muroke valittiinkin varastovastaavaksi ja hänen tehtäväkseen määriteltiin myös tavaroiden listaaminen sekä niistä huolehtiminen. Varaston avaimet, 2 kpl, päätetiin sijoittaa varastovastaavalle sekä toistaiseksi määrrittelemättömälle hallituksen jäsenelle.
Muroke myös muistutti että varasto maksaa susille 1000mk/vuosi, mitä hallitus piti edelleenkin kohtuullisena ja että varaston vuokraavan tahon kanssa pitäisi laatia virallinen vuokrasopimus. Rahastonhoitaja Zitting lupasi hoitaa asian.
13. Muut asiat
Kalevalakorun viikinkinhenkinen mainos kuvattiin 10-11.12. Sudet osallistuivat taistelevia viikinkejä sisältävään mainokseen lainaamalla rengaspaitoja, kypärän, viittoja ja tunikoita. Vaikka mainoksen budjetti ilmeisen pieni onkin, halusivat sen organisoijat välttämättä maksaa susille 220mk vaivanpalkkaa. Lisäksi he ilmaisivat halukkuutensa ostaa Hyppäsen susille lahjoittaman kilven jonka hinnaksi hallitus määritteli 200mk.
Hyppänen ilmotti että Harmaasusilla on suuri lähes käyttämätön kopiokiintiö Nuorisoasiankeskuksessa, joka olisi hyvä saada kulutettua ennen vuodenvaihdetta.
Airut 3/00 on edelleenkin tulossa. Lehti on taittoa vailla valmis.
Marp-vastaava Leppä haki 100mk marp-gaalan tarjoiluja varten. Tuki myönnettiin.
Maanantai-larppien turvaohjeet ovat työnalla.
Muroke järjestää värjäyskurssia kevääksi tai kesäksi.
Käsityövastaava Virtaseen puhelimitse yhteyttäottanut naisihminen UPM-kymmenestä erehtyi luulemaan susia ohjelmistotoimistoksi. Virtanen ohjasi naisen oikean ohjelmistotoimiston puheille.
Talvela kertoi että joulukortit lähtevät tänäkin jouluna vastaaville sekä yhteistyötahoille.
Uuden suden opas on työnalla ja valmistunee tammi-helmikuussa.
Joensuu uudistaa susien EA-laukun sisältöä. Hän kertoi jo hankkineensa siteitä ja särkylääkettä 70mk edestä. Lisäksi susien varsin kattavassa EA-laukussa on vielä paljon käyttökelpoista tavaraakin. Marppeihin kootaan oma pieni EA-laukkunsa joka kulkee aina Marp-vastaavan mukana metsään.
Sahramaa kertoi pikkujoulujen ylittäneen budjettinsa 70mk:lla. Raha myönnettiin.
Zitting ehdotti Susien tällähetkellä Bergiuksen nimellä olevan tilin muuttamista varsinaiseksi yhdistystiliksi jonka käyttö olisi yksinkertaisempaa joskin kalliimpaa susille. Asian jossainmäärin akuutiksi tekee se että Bergius on lähdössä ulkomaille eikä vältämättä ole tavoittettavissa sitten kun asiaa seuraavan kerran mietitään. Zitting selvittää yhdistystilin hintoja ja käytännön asioita.
14. Seuraavan kokouksen ajankohta
Seuraava hallituksen kokous pidetään 24.1.2001 klo 18 alkaen sihteeri Talvelan sekä rahastonhoitaja Zittingin asunnossa.
15. Kokouksen päättäminen
Kokous päätetiin klo 20.30