Yaroslavin palsta 2/99
Norsunluutornini kirjasto on kummallinen paikka. Sinne on kerääntynyt tietoja, muistoja ja jäänteitä ajoilta ja mailta, jotka historian usva jo kauan sitten on kietonut unohdukseen. Istuessani aivan hiljaa voin kuulla menneiden aikojen varjojen kuiskailevan nurkissa. Joskus tulen tänne rauhoittumaan ja lepuuttamaan mieltäni unohduksen ja usvan hyökyaalloissa. Joskus taas pelkkä ovensuussa seisominen saa minut kääntymään pois äkillisen pelon ja epäluulon heikentämänä. Kirjoihin ja muistiinpanoihin vangitut henget elävät omaa elämäänsä kirjaston hämärässä.
Eräänä päivänä kirjastossa käydessäni silmäni osuivat jo kauan sitten unohtamiini muistiinpanoihin. Nuoruusvuosinani kuljin kaukana vuorten takana tutkimassa ja keräämässä tietoja kadonneista heimoista ja kansoista. Noilla retkillä kirjaamani tiedot olin koonnut useisiin lehtiöihin, jotka nyt lojuivat kirjaston perimmäisessä nurkassa unohdettuina. Nyt yksi noista lehtiöistä kutsui minua avaamaan itsensä ja kuuntelemaan tarinaansa. Tarina kertoi muinaisesta sankarikansasta, joka uljaana kulki läpi haasteiden ja ajan myrskyjen.
Tuo kansa syntyi ammoisina aikoina ihmissuvun ollessa vielä nuori. Kohtalo johdatti joukon seikkailijoita ja matkaajia yhteen. He päättivät muodostaa liiton ja jakaa omaisuutensa, ateriansa ja yösijansa. Nimettömänä kulkenut joukko sai ystäviä ja vihamiehiä, keräsi mainetta ja hiljalleen myös uusia jäseniä. Aikansa muiden kansojen seassa eläneet sankarit asettuivat lopulta aloilleen ja ottivat itselleen nimen Harmaasudet. Vielä näinä päivinä saattaa kuulla puhuttavan heistä.
Keitä nuo elävät legendat sitten olivat? Mikä teki heidän teoistaan tarujen ja laulujen ainesta? Miten syntyi Harmaasusien myytti? Näihin kysymyksiin etsin muinoin retkilläni vastauksia. En koskaan selvittänyt koko arvoitusta enkä saanut vastauksia kaikkiin kysymyksiini, mutta keräämieni tiedonjyvien pohjalta olen yrittänyt muodostaa kuvaa tuosta kansasta ja sen legendaarisista johtohahmoista.
Kaikkein varhaisin on suurilta osin kadonnut suuressa mullistuksessa, joka löi kansan hajalleen pitkin maailmaa ja synnytti eripuraa ja kiistoja sekä kansan sisälle että sitä kohtaan. Kaikki kansat olivat koolla Harmaasusien mailla kun taivas äkkiä aukesi ja iski maahan satein ja salamoin. Joet tulvivat ja metsät lakoontuivat, eikä mistään löytynyt suojaa piiskaavalta
myrskyltä. Talot sortuivat ja suojat hajosivat tuulen murtamina. Kaikki yrittivät pelastaa nahkansa takertumalla juuriin ja kiviin, vain suurimmat sankarit uskalsivat nousta uhmaamaan myrskyä.
Vain harva selvisi tuosta myrskystä entisellään. Monet katosivat jälkiä jättämättä ja jäljelle jääneistäkin useat lähtivät seuranneiden vaikeiden vuosien aikana omille teilleen jotain tuntematonta etsimään. Vain urheimmat jäivät seuraamaan Gabriel Seikkailijaa ja Sudenmarjaa, jotka johdattivat kansansa uudelle tielle kohti historiaa. Tie oli raskas ja vaati veronsa. Lopulta jopa Gabriel ja Sudenmarja joutuivat jättämään kansansa ja lähtemään omille teilleen kadonnutta itseään etsimään. Heidän perintönsä jäi kuitenkin elämään ja muut jatkoivat heidän viitoittamallaan tiellä.
Tarinat kertovat Elena Kaunomielestä, joka seurasi Gabrielin jalanjälkiä kansan johtohahmona. Hän innosti ja piti kansan oikealla tiellä kohti asetettua päämäärää. Ilman hänen valpasta ja valvovaa silmäänsä olisi kansa kenties monesti hairahtunut väärille poluille. Elenan rinnalla kulki Sigurd Hyväntuulinen, jonka hymy ei kuollut synkimpienkään vaikeuksien keskellä.
Kansan syvistä riveistä nousi uusi johtaja kuin myöhempien aikojen Johannes Kastaja. Hän johdatti kansansa joelle läpi suurten vaikeuksien ja valoi uutta uskoa kansan voimaan ja mahdollisuuksiin. Hänen aikanaan kansan parissa kulki myös kuuluisa tähtien tuntija ja ennustaja Henrik Merenkävijä.
Yrttien ja taikojen tuntijaa Katariinaa seurasi usein hänen uskollinen suojelijansa Sir Ritari, jonka taisteluista lohikäärmeitä vastaan kuulee vielä tänäkin päivänä tarinoita. Sir Ritari löysi kuitenkin kerran lohikäärmeen vangitseman prinsessan ja karkasi Katariinan luota prinsessan kanssa. Onneksi Katariina ei kuitenkaan jäänyt yksin vaan Sir Ulath täytti Sir Ritarin jättämän paikan Katariinan rinnalta.
Lauluissa mainitaan myös muita tuon kansan sankareita. Taistelujen eturintamasta saattoi aina löytää nuoren kultakutrisen soturin, jota nimellä Juoksijakin kutsuttiin, sekä itse legendaarisen Pentin. Myös Mestari Tahtokypärän tiedetään yltäneen lähes jumalallisiin urotekoihin. Laulu, soitto ja tanssi on aina kuulunut kansan harrastuksiin. Hiukset ovat usein olleet pelimannin tai laulajan merkki. Trubaduuri Suurisuu oli kuuluisa pitkistä hiuksistaan, mutta leikkasi ne pian lähdettyään omille poluilleen. Laulaja Letti kasvatti vielä pidemmät ja tuuheammat hiukset, ja häntä pidettiinkin laajalti yhtenä kaunisäänisimmistä maan päällä kulkevista ihmisistä.
Vuosien vaellus päättyi lopulta ja kansa löysi paikkansa maailmassa. Matkan karaisemina ja opettamina heistä oli tullut tarinoiden ja laulujen ainesta. Minne vain he kulkivat, heidät tunnettiin ja otettiin vastaan suurina sankareina ja taitajina. Heistä oli tullut eläviä legendoja, myyttisiä Harmaasusia!
© 1996-2004 Harmaasudet ry