Viikinkilaiva

Laivat olivat viikingeille hyvin tärkeitä. Meriä ja jokia pitkin kulkeneet kauppa- ja ryöstöretket ulottuivat kauas omilta kotiseuduilta. Tuskin mikään muu kansa historiassa muistetaan niin selkeästi juuri merenkävijöinä. Meri oli viikingeille lähes elinehto. Ilman laivojaan olisivat viikingit jääneet vain pohjolan perukoilla asuneeksi kummalliseksi kansaksi. Nopeat ja keveät laivat tekivät viikingit tunnetuksi lähes kaikkialla silloisessa Euroopassa. Viikinkilaivat olivat aikansa edistyneimpiä sota- ja kauppalaivoja.

Nyt on Helsingissäkin herännyt henkiin hanke rakentaa viikinkilaivan kopio, replika. Tarkoituksena on rakentaa laiva hylkylöydöistä tehtyjen piirustusten mukaan käyttäen mahdollisimman alkuperäisiä materiaaleja. Hanketta ajamaan on perustettu yhdistys, Viikinkiajan laiva ry, jonka tarkoituksena on rakentaa ja myöhemmin käyttää rakennettua laivaa. Hanke on vasta hiljan lähtenyt kunnolla käyntiin. Piirustukset ja tilat laivan rakentamiselle saatiin vasta hiljattain, ja rakentamisen alussa tarvittavia käyriä puita ollaan juuri parhaillaan etsimässä. Hankkeen rahoitus ja muut tuet tulevat Vuosaari-seuran kautta Helsinki 2000 -projektilta. Käytännön rakennustyö tehdään ainakin osittain talkoovoimin. Venettä rakentamaan ollaan mahdollisesti saamassa työllistämisvaroin palkattuja käsityöläisiä.

Harmaasudet on innolla lähdössä mukaan tähän hankkeeseen. Ajatelkaa mahdollisuutta saada olla itse mukana tekemässä ja näkemässä viikinkilaivan valmistumista! Mikä kiehtova tapa tehdä historiaa eläväksi! Pala viikinkihistoriaa muotoutuu konkreettisesti omien käsiemme työllä. Tarkoituksenamme on osallistua talkoovoimin laivan rakennukseen ja varusteiden tekemiseen. Erilaisia talkoita ja kursseja varusteiden tekemistä varten järjestetään. Aiomme osallistua myös muuhun laivaan liittyvään toimintaan. Ehkä meille myöhemmin myös tarjoituu mahdollisuus käyttää laivaa jossain omassa näytöksessä tai tapahtumassa.

Ensimmäinen merkkitapahtuma laivan vaiheissa on kölinlasku, jota on suunniteltu tapahtuvaksi helmikuun lopulla 28. päivänä. Sen jälkeen kuluu kevät rakennuspuuhissa, ja kesällä laiva saataisiin toivottavasti jo vesillelaskukuntoon. Voisimme osallistua näihin merkkitapahtumiin esiintymällä viikinkivarusteissa ja esittämällä pieniä tanssi-, musiikki- ja taistelunäytöksiä.

Minulle on jo ilmoittautunut parikymmentä laivan rakentamisesta kiinnostunutta sutta. Ajattelin, että voisimme sopia viikoittaisen ajan, jolloin käymme yhdessä avustamassa laivan rakentamisessa. Olisi hienoa, jos saisimme esimerkiksi viidestä kymmeneen henkeä paikalle joka viikko laivan rakennuksen ajan. Meistä tuskin kenelläkään on käytännön kokemusta laivan rakentamisesta, mutta voimme varmasti tarjota auttavan käden monessa pikkuhommassa. Hommia löytyy varmasti ainakin tavaroiden kantamisessa, rakennuspaikan siistinä pitämisessä ja joissain yksinkertaisissa rakennuspuuhissa. Samalla voisimme pitää viikoittain kirjaa laivan kehittymisestä ja ottaa valokuvia laiva-albumia varten. Suunnittelin kirjoittavani Airueeseen säännöllistä palstaa laivan vaiheista.

Voisimme käydä joukolla tutustumassa laivan rakennuspaikkaan heti vuodenvaihteen jälkeen. Paikkana on tyhjillään oleva teollisuushalli Vuosaaressa. Hallia ei ole lämmitetty, joten puut eivät pääse kuivumaan ja halkeilemaan. Samalla tutustumiskäynnillä voisimme tavata laivan rakennustyöstä vastaavia henkilöitä, ja sopia tarkemmin siitä miten me voisimme auttaa. Pian sen jälkeen voisimmekin varmaan jo aloittaa viikoittaiset laivanrakennustreenit.

Peittääkseen osan rakennuskustannuksista on Viikinkiajan laiva ry keksinyt myydä merkintäoikeuksia laivan eri osista. Esimerkiksi kaikki laivan 800 käsin taottua rautanaulaa "myydään" kymmenen markan hinnalla. Laivasta valmistetaan tarkka piirustus, jossa näkyy jokainen naula ja muu laivan osa. Tähän piirustukseen sitten merkitään kunkin osan "omistajat" ja piirustus sijoitetaan jonnekin julkisesti nähtäville. Laivayhdistys myös välittää Fredrik Koivusalon kirjoittamaa kirjaa Rus-projekti. Tämä kirja kertoo edellisen Suomessa rakennetun viikinkilaivan Rusin vaiheista ja kovasta kohtalosta. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille laivaprojektista kiinnostuneille.

http://viikinkilaiva.greywolves.org/

Jukka Zitting, 1.1.1998

Viimeksi muokattu: 4.4.2002