Viikinkiajan Suomi (RJ)
Vuosituhannen vaihteen aikoihin olivat Suomessa meneillään rautakauden viimeiset vuosisadat ennen siirtymistä pois esihistoriasta varsinaiseen keskiaikaan. Tuo aika tunnetaan Suomessakin viikinkiaikana läntisten naapureiden valtakauden mukaan. Skandinaviassa viikinkiajan lasketaan alkaneen jo 700-luvulla jkr. mutta Suomessa uusi aika alkoi näkyä vasta 800-luvun puolella. Toisaalta Suomessa viikinkiaika jatkui pitkälle 1000-luvun puolelle, kun se Skandinaviassa alkoi jo hiipua menneisyyteen.
Varhaisemman rautakauden ja erityisesti viikinkiaikaa edeltäneen
merovinkiajan kuluessa oli Suomeen vakiintunut kulttuuri, jota
leimasivat oma kieli ja omat uskomukset. Koruissa ja muissa esineissä
toistuivat tietyt muodot ja teemat, jotka sekoittivat ulkoa tuotuja
vaikutteita ja omia aihelmia. Mikään selkeästi rajattu kulttuuripiiri
Suomi ei kuitenkaan vielä ollut. Alueellisia eroja oli paljon, koska
vaikutteet kulkivat hitaasti ja usein satunnaisestikin kauppiaiden,
kiertävien käsityöläisten ja muiden matkaajien mukana. Karkeasti voinee
viikinkiajan Suomen jaotella Länsi- ja Itä-Suomen kulttuuripiirien
väliselle akselille. Lännessä erityisesti lounaisrannikon ja Hämeen
tiheään asutuilla alueilla vallitsi voimakas ja kukoistava kulttuuri,
jolla oli kiinteät yhteydet sekä Ruotsin puolelle Sveanmaalle sekä
etelään nykyisen Viron alueelle. Idässä taas Savon ja Karjalan alueille
hajanaisemmin levinneen asutuksen tärkeimmät yhteydet suuntautuivat
enemmän itään ja etelään päin Laatokan alueelle ja etelämpänä
sijaitseville Novgorodin kaltaisille kauppapaikoille. Unohtaa ei
myöskään sovi Pohjanmaata, joka tosin viikinkiajalla eli melkoista hiljaiseloa.
Asutus oli parhaimmillaankin harvaa. Suomen väkiluvun arvioidaan
viikinkiaikana olleen jossain 50.000 hengen tienoilla. Talokunnan koko
vaihteli parista noin kymmeneen henkeen. Suuri lapsikuolleisuus piti
lapsien määrän kurissa, eivätkä useimmiten jo nelikymppisinä kuolleet
isovanhemmat pitkään seuraavan sukupolven kanssa taloa jakaneet. Orjia
ja palkollisia oli todennäköisesti vain rikkaammilla taloilla. Kylät
koostuivat muutamista vierekkäisistä taloista, eivätkä
Lounais-Suomen kukoistavan Kalanti-Laitilan alueen suurimmat kylätkään
olleet kuin reilun sadan hengen yhteisöjä. Saman alueen kylät pitivät
yhteyttä toisiinsa säännöllisesti naimakauppojen ja muiden asioiden
johdosta. Linnavuorten ylläpito ja käräjöinti ovat varmasti myös olleet
useampien kylien yhteisiä asioita.
Matkustaminen paikasta toiseen oli hidasta ja vaivalloista. Teitä tai
edes suuria polkuja ei ollut, joten maitse saattoivat yhtään pidempiä
matkoja kulkea ainoastaan alueen hyvin tuntevat asukkaat. Liikuttaessa
vierailla alueilla tai kuljetettaessa vähääkään enempää tavaroita,
olivat veneet ja vesireitit välttämättömiä. Vesiteitse pystyi helposti
ja melko nopeastikin kuljettamaan suuriakin ihmis- ja tavaramääriä
paikasta toiseen. Näin ollen kylät useimmiten rakennettiin hyvien
vesiteiden ääreen.
Muut kansat
Viikinkiajalla Suomen tärkeimmät kontaktit muihin maihin ja kansoihin
olivat itse viikingit. Kiinteimmät yhteydet viikinkeihin olivat Suomen
länsi- ja luoteisrannikon asukkailla. Erityisesti Kalanti-Laitilan
kukoistavan alueen yhteydet Sveanmaalle ja sen tärkeimpiin
kauppapaikkoihin Birkaan ja myöhemmin Sigtunaan lienevät olleen
vilkkaita. Suojainen Itämeri ei ollut mikään este nopeille ja
merikelpoisille viikinkilaivoille, joilla ihmiset ja tavarat kulkivat
kätevästi maasta toiseen. Vaikka viikinkien tärkein idäntie kulkikin
riimukivikirjoitusten perusteella pitkin Suomenlahden etelärantaa, kulki
myös Suomen rannikkoa pitkin useita viikinkikauppiaita ja -sotureita
matkalla Suomeen tai kauemmas itään ja etelään kauppaa tekemään ja
ryöstelemään. Ei varmasti ollut mahdotonta myöskään suomalaisten
matkaajien lyöttäytyä viikinkien matkaan kohti Venäjän jokia.
Idän suunnalta löytyi lähes katkeamattomana ketjuna suomensukuisia
kansoja aina Uralille asti. Vaikutteet kulkivat kansalta toiselle ja
päätyivät myös Suomeen asti. Jo tuhansia vuosia jatkunut kulttuurivaihto
oli sitonut Suomen kiinteästi suomalais-ugrilaiseen kulttuuripiiriin.
Vain viikinkiajalla läntiset vaikutteet nousivat yhtä merkittävään
asemaan suomalaisen kulttuurin muokkautumisessa. Merkittäviä yhteyksiä
oli myös kautta rautakauden ollut Suomenlahden yli nykyisen Viron
alueelle, josta ja jonne kulki ajatusten ja tavaroiden lisäksi ihmisiä
ja taitoja naimakauppojen ja oppimatkojen seurauksena. Pienemmän lisänsä
toivat Suomen kulttuuriin pohjoisen saamelaiset, joilta Pohjanmaan ja
Kainuun alueiden asukkaat kävivät ajoittain asevoimaan nojaten
keräämässä veroja (ts. suojelurahoja).
© 1996-2004 Harmaasudet ry