Uuden vuoden puhe

Vuosi 1999 koittaa aivan kohta. Sen kunniaksi noin klassisesti pidetään jos jonkinlaisia puheita, joten kaipa voin lisätä omani siihen perään

Kansalaiset, medborgare

Yhdistys on toiminut nyt jo usemman vuoden ajan ja viime vuoden jopa täysin yhdistyslain mukaan. Ollaan totuteltu toimintaan ja etsitty uusia linjoja. Virheitä ja vääriä arviointeja on ollut, mutta sehän on vain inhimillistä. Toisaalta mukana on ollut myös upeita onnistumisen hetkiä ja hienoja kokemuksia. Näin uuden vuoden 1999 kunniaksi on kuitenkin syytä katsoa menneisyydestä tulevaisuuteen.

Susien enemmän tai vähemmän keksimä historianelävöittäminen on saanut vahvan jalansijan. Kaikki puhuvat siitä, mutta kukaan ei tunnu tarkalleen tietävän mitä sen taakse kätkeytyy. Termin tulisi sisältää kaikki yhdistyksen harjoittamat toimintamuodot. Tulevaisuudessa historianelävöittämisen eri muodot tulevat saamaan yhä vahvemman Suomessa ja harmaasudet voi olla ylpeä tekemästään pioneerityöstä.

Harmaasusien harjoittama historiallinen live-roolipelaamisen muoto, jossa painotetaan eläytymistä ja aitoutta eroaa perinteisestä tavasta pelata live-roolipelejä. Tämän larppaamistavan kehittäminen ja lipunkanto on tulevaisuuden haaste. Pelitavan kehittäminen ja selkeyttäminen on nyt ja tulevaisuudessa tärkeää. Harmaasusien eläytymiseen ja tunnelmaan painottuva säännötön eläytymismuoto on hyvin lähellä retroksen vastaavaa, joten tällä saralla voisi hyvinkin olla jonkinlaista yhteistyötä.

Vuodesta 1999 on näillä näkymin tulossa todella hyvä pelivuosi. Hyviä pelejä on niin paljon, että niitä ei mitenkään kerkeä susiporukalla kahlata läpi. Mainittakoon ainakin yhdistyksen pelit Viikinkilarp 3 ja Rautajoki, joka tulee viemään huomattavan paljon yhdistyksen aktiivien aikaa loppusyksystäja kesällä. Kalevalan juhlavuoden kunniaksi järjestettävä Vainovalkeat tulee varmasti olemaan elämys.

Kesällä on suuri määrä historiallisia tapahtumia, joihin yhdistys tulee näillä näkymin osallistumaan: Viikinkiajan festivaali, Keskiajan karnevaali ja tietysti perinteinen ropecon.

Näiden lisäksi on kasa jäsentapahtumia. Ainakin kevään puuhapäivä, kesän mättöleiri ja syksy telttaretki. Talkoot ja muut vastaavat tietysti myös tähän lisättynä.

Yhdistyksen koko on pysynyt suhteellisen vakaana yli vuoden. Sudet ei kuitenkaan ole rättiväsynyt sisäpiiri, joten uutta verta kaivataan jatkuvasti. Historiasta ja historiallisesta live-roolipelaamisesta kiinnostuneet uudet jäsenet ovat tottakai tervetulleita laumaan. Hyvä aloituspaikka on tulla johonkin treeniin tai tapahtumaan ja kutsua kiinnostunut kaveri mukaan. Vaihtoehtoja ovat ainakin marpit ja mättötreenit sekä tietysti kevään puuhapäivä, jossa on koko toiminnan kirjo esillä. Erityisen tervetulleita olisivat uudet aktiivit, jotka toisivat tuoretta ajattelutapaa ja uusia käytäntöjä toimintaan. Myös vanhat jäsenet, jotka haluavat ottaa enemmän vastuuta yhdistyksen asioista sitä aivan varmasti pyytäessään saavat.

Harmaasudet on suhteellisen pieni järjestö. Siitä huolimatta kuin itsetarkoituksena pyritään pyöritämään kohtuutonta määrää byrokratiaa. On hyvä, jos vastuusuhteet ovat selkeät, mutta turha byrokratia ainoastaan hidastaa päätöksentekoa ja tappaa luovuuden. Pienen yhdistyksen tulisi olla liikkeissään ketterä ja toimia mahdollisimman pienellä organisaatiolla. Turhan byrokratian vähentämisen tulisi olla itsetarkoitus.

Historia ei ole liian vakava asia. Turha pikkuasioihin huomionkiinnittäminen ainoastaan vie katseen pois tärkeimmistä asioista. Historiallinen tarkkuus on toivottavaa, mutta ei itsetarkoitus. Hyvällä historiatiedolla voi tietysti ylpeillä, mutta pitää muistaa, että historia ei kovinkaan usein ole tieteellisen täsmällistä ja yksiselitteistä. Emme voi tietää kovinkaan monia asioita tarkkaan tuhannen vuoden takaa. Niimpä pieni improvisointi ei koskaan ole pahasta.

Kaikenkaikkiaan vuodesta näyttää tulevan todella tapahtumarikas ja mielenkiintoinen. Oikein hyvää ja toimeliasta uutta vuotta koko laumalle.

Juho Lindman, 31.12.1998

Viimeksi muokattu: 4.4.2002