Tuomas Vikkeläsormi

Tuomas "Vikkeläsormi" Heikinpoika on aivan tavallisen näköinen köyhä kansalainen johon kukaan ei viitsi kiinnittää huomiota, paitsi jos hän sattuu olemaan huolimaton töissään.

Hän on 17-vuotias, noin 176 cm pitkä nuori poika, jolla on keskipitkät vaaleat hiukset sekä ruskeat silmät. Yllään hänellä on melko kuluneen näköinen, likainen hieman polvien yläpuolelle ulottuva tunika sekä vanhat housut joista ei oikeastaan ota selvää minkä väriset ne joskus ovat olleet. Jaloissaan hänellä on melko uuden näköiset sandaalit, jotka eivät välttämättä sovi yhteen hänen muun vaatetuksensa kanssa. Kukaan ei kuitenkaan huomaa häntä väentungoksessa joten kukaan ei myöskään ala ihmettelemään asiaa.

Tuomas syntyi köyhään maanviljelijä-perheeseen. Hänen vanhempansa kuolivat kun hän oli 10-vuotias, ja koska he olivat hänen ainoa perheensä, hänen piti oppia tulemaan toimeen omin nokkineen.

Koska hän ei osannut tehdä juuri mitään muuta työtä kuin mitä hänen vanhempansa hänelle opettivat, hän joutui varastamaan päivittäisen ateriansa torien kojuista taikka mistä tahansa muualta, missä ruokaa oli helposti saatavilla. Koska varastaminen on kiellettyä, hänen piti oppia tekemään se niin että kukaan ei saanut häntä kiinni. Tämän oppiminen oli vaikeaa, ja hän sai kärsiä siitä paljon, mutta lopulta hän oppi olemaan huomaamaton ja nopea.

Niin Tuomas eli päivästä toiseen, varastellen ruokaa ja myöhemmin myöskin rahaa jolla hän sai ostetuksi jonkinnäköisiä vaatteita ja muita tarpeellisia asioita kuten huovan, jonka avulla hän ei yöllä kujilla nukkuessaan paleltunut kuoliaaksi.

Tästä pääsemmekin hänen ammattiinsa. Kuten jotkut tarkkaavaisimmista ovat ehkä jo huomanneetkin, se on varas. Aivan tavallinen jokapäiväinen varas. Tämä ammatti ei kuitenkaan ole saanut yleistä suosiota, joten hän ei ymmärrettävistä syistä ole tätä ammattiansa kovinkaan monelle maininnut. Hän oleilee melko tavallisessa keskiaikaisessa kaupungissa jossa on paljon ihmisiä ja näin ollen myöskin paljon varastettavaa.

Hän on ihastunut erääseen tavallista varakkaamman kauppiaan tyttäreen, mutta koska tämän tyttären isä, kuten edellä mainittiin, on melko varakas, hän ei ehkä hyväksyisi että hänen tytärtään käy liehittelemään joku köyhä, asunnoton, likainen, huonotapainen varas. Tästä syystä Tuomas onkin tyytynyt ihailemaan tätä kauppiaan tytärtä kauempaa, kun tämä on kävellyt kaupungin keskusaukiolla vanhempiensa kanssa tai ilman näitä.

Tänään on jälleen yksi niistä helteisistä päivistä jolloin kaikki ovat läkähtymäisillään ja hirvittävän kiireissään. Muutama päivä sitten Tuomas sai saaliikseen uudet sandaalit, jotka hän heti otti käyttöön. Tänään hän on päättänyt varastaa itselleen hieman arvokoruja tai muuta hieman arvokkaampaa, sillä hänellä on tuoretta leipää ja muuta ruokaa varastossa, ja tänään hän on sillä tuulella että hänen pitää keskittyä johonkin hieman vaativampaan "etteivät taidot pääsisi ruostumaan".

Alkupäivä näyttääkin hyvältä, sillä hän saa melko vaivatta varastetuksi ylvästelevien, ylirikkaiden aatelisten ylimääräistä omaisuutta näiden kulkiessa kiireisesti Tuomaksen ohi.

Jossain vaiheessa päivää sää kuitenkin alkaa vaikuttaa myöskin Tuomakseen ja hän alkaa käydä varomattomaksi. Hänen varastaessaan eräästä kojusta tuoreita hedelmiä leivän lisukkeksi kauppias huomaakin yrityksen ja alkaa heti huutaa: "Hei! Mitä sinä luulet tekeväsi?? Anna niiden hedelmien olla! Hei! Seis! OTTAKAA VARAS KIINNI!!!"

Näin Tuomaksella on taas edessään nopea juoksu lähimmän varjoisan kujan suojiin. Onneksi ihmiset olivat hetken niin ihmeissään siitä, kuka siellä näin kuumalla säällä rupeaa varastelemaan, että Tuomas ehtii hämmennyksen turvin karkaamaan ilkeää rangaistusta.

Hieman illemmalla, kun ilma on viilentynyt ja ihmiset alkavat taas rauhoittua, Tuomas päättää syötyään hieman käydä ostamassa itselleen hieman paremmat vaatteet "keräämillään" varoilla. Hän on säästänyt jo jonkin verran, joten nyt hänellä pitäisi olla varaa ostaa suhteellisen siistit (ainakin hänen mittapuunsa mukaan...) vaatteet.

Ensiksi hän kuitenkin käy vaihtamassa korut ja muut arvotavarat, mitä hän on saanut kerättyä, hieman sopivampaan valuuttaan.

Eräällä hyvin varjoisella kujalla hän näkeekin jo tutuksi tulleen hahmon ja tervehtii tätä hiljaa. Tämä hahmo sattuu olemaan kiinnostunut erinäisistä arvoesineistä, mitä Tuomas on saanut kasaan, koskapa tämä sattuu itsekin olemaan eräänlainen "keräilijä" joka tosin myy saamansa arvoesineet hyvällä voitolla tietyissä piireissä.

Näin Tuomas saa hieman käyvempää valuuttaa ja pääsee ostamaan rehellisesti itselleen vaatteita. Joitakin koruja hän toki jättää pahan päivän varalle jos hänellä joskus tulee pulaa jostakin tai jos hän joskus tarvitsisi niitä muuhun tarkoitukseen...

Tuntematon, 1.6.1997

Viimeksi muokattu: 4.4.2002