Terästaistelua ruotsalaisittain (A 1/00)
Vierainamme oli 4.-6. helmikuuta neljä ruotsalaista historianelävöittäjää Rickard Zetterquistin johdolla. He saapuivat Helsinkiin esittelemään Euroopassa laajalti käytössä olevaa taistelutekniikkaa. Säännöiltään pääosin omaamme vastaavaa tyyliä kutsutaan nimellä re-enactment (elävöittäminen), jonka pian väänsimme muotoon ‘reiska’. Harrastajia on useampia satoja Ruotsissa, Norjassa, Iso-Britanniassa ja Keski-Euroopassa.
Aseiden turvasäännöt ovat tutunlaiset: miekoissa ei saa olla 2,5mm kapeampia teriä, kirveissä raja on 3mm, terävien kärkien tulee olla pyöristettyjä. Jouset ovat kiellettyjä sattuneen kuolemantapauksen takia (maasta poimitusta nuolesta oli irronnut nahkapää ilmassa ja nuoli oli lävistänyt sydämen). Iskut hidastetaan ennen osumaa, ja vain perille asti tulevat lyönnit lasketaan. Päätä kohti ei saa lyödä, kyynärpäistä ja polvista alaspäin osumia ei lasketa, joukkotaistelussa käsiosumia ei lasketa lainkaan. Suojuksina ruotsalaiset käyttivät nahkakintaita tai vastaavia sekä nahkaisia käsivarsisuojia. Kypäriä heillä ei ollut, vaikka he puhuivatkin niiden tarpeellisuudesta.
Ruotsalaiset opastivat meitä reiskan saloihin lauantaina ja sunnuntaina, molempina noin neljän tunnin ajan. Osanotto jäi valitettavan vähäiseksi, koska ruotsalaiset saapuivat hyvin lyhyellä varoitusajalla: he ilmoittivat tulostaan edeltävänä keskiviikkona. Vähän toistakymmentä henkeä paikalle lopulta ilmestyi.
Harjoittelu oli varsin järjestelmällistä. Liikesarjaa, joka sisälsi peruslyönnit ja torjunnat, tahkosimme paljon. Siinä yhdistyi lihaskunnon, asekäden koordinaation ja liikkumisen harjoittelu tehokkaasti. Kun harjoittelu siirtyi asetekniikoihin, erot harmaasusien käyttämän tyylin ja reiskan välillä tulivat selkeästi näkyviin. Ruotsalaiset käyttivät (kuten viikingeillä oli tapana) miekan ja kirveen kanssa lähes koko ajan kilpeä. Koska iskut päätä kohti olivat pannassa eikä polvista alaspäin osumia laskettu, suuri kilpi peitti lähes kaikki osuma-alueet. Ruotsalaiset neuvoivat pitämään kilpeä lähellä vartaloa, jotta sen kannattelu olisi mahdollisimman kevyttä. Niinpä kaikki yksittäiset iskut saattoi torjua liikuttamalla kilpeään noin kymmenen senttimetriä suuntaan tai toiseen. Tästä seurasi, että harmaasusien suosimat laajakaariset iskut kävivät lähes tarpeettomiksi. Aseen liikuttelu tapahtui pääosin ranteella.
Miekkansa, kirveensä ja keihäänsä ruotsalaiset olivat tehneet mahdollisimman keveiksi. Se olikin tärkeää, koska ranteella liikuttelu vaati paljon voimaa. Pääasiallinen tapa voittaa taistelu oli ujuttaa aseensa toisen kilven ohi tai ali ja viiltää. Suurin osa osumista tuli reisiin juuri polven yläpuolelle tai olkapäihin. Ottelusta tuli aika ajoin kummallista "puikulointia", joka ei oikein vastannut käsitystäni historiallisesta taistelusta.
Sunnuntain lopuksi kokeilimme joukkotaistelua. Siihen reiska tuntui sopivan hyvin. Joukkotaistelun liikkuvuus ja monelta suunnalta tulevat hyökkäykset vähensivät kilvellä torjumisen helppoutta ja monipuolistivat taistelua. Keihäs osoittautui todella tehokkaaksi aseeksi.
Ruotsalaisten asearsenaali oli vakuuttava: miekkoja, kirveitä, kilpiä, veitsiä ja keihäitä löytyi joka lähtöön. Nahkasuojukset ja muu varustus olivat huolella tehdyt. Vuosien harrastus näkyi myös lihaksissa ja taidossa, isot miehet käsittelivät näppärästi erilaisia aseita.
Reiska ei siihen tutustuneita harmaasusia suuremmin sytyttänyt. Tyyli oli kovin kaukana siitä, mitä taistelun voisi kuvitella olleen tuhat vuotta sitten. Suurehkot harrastajamäärät kannustavat toki lajin pariin, mutta on kovin vähän kansainvälisiä tapahtumia, joissa taitojaan pääsisi kokeilemaan. Niinpä harmaasusien taisteluharjoitukset jatkavat edelleen vanhalla, hyväksi todetulla tyylillään.
© 1996-2004 Harmaasudet ry