Teatteri viikinkiajalla
Asia joka ei koskaa ole eksynyt kirjoihin ja kansiin. Yhtäkään naytelmää tai näyttämökirjailiaa ei tuolta ajalta mainita. Todennäköisesti niitä ei ollut.
Antiikin teatteri ei koskaan levinnyt tänne saakka vaikka se on niin suuresti vaikuttanut muiden euroopan maiden teatterihistoriaan. Täällä teatraalinen toiminta on ollut suoraan yhteydessä uskontoon, jolloin erillaiset rituaalit (juhlapyhinä ja muutenkin) ovat edustaneet teatraalista esiintymis perinnettä. On hyvin mahdollista, että jumaltaruja ja saagoja on myös eräälllä tapaa näytelty juhlissa ym. mutta sen enempää organisoitua teatteri toimintaa se tuskin on ollut. Suullinen tarinan kerronta (miesten urotyöt, mörköjutut ja naimatarinat), tanssi ja laulu ovat olleet eläviä ja railakoita ajanvietto muotoja ja eräällä tapaahan tuo "hyvä juttu oluttuopin ääressä...ja humpalle"-perinne elää ja voi paksusti vielä näinä päivinäkin. Kierteleviä teatteri seurueita (oikeammin ilveilijä- ja bardipoppoita esim. pohjoissaksasta) on saattanut eksyskellä käymään täällä, mutta todellista tietoa asiasta historiankirjat eivät tarjoa.
Keskiajan teatteri
Levottomien vuosisatojen aikana tuskin missään euroopan maassa esitettiin näytelmiä. Kristillinen kirkko pelkäsi pakanallisten ja riettaiden ainesten leviävän näyttelijöiden kautta, sillä suurin osa pakanarituaaleista koostui teatraalista aineksista, niinpä kirkko oli julistanut näyttelemisen ja näyttelijät pannaan. Kun Rooman maailmanvalta romahti (noin 400 luvulla), hajosi myös "leipää ja sirkushuveja"-mentaliteetti. Näyttelijät hajosivat ympäri maailmaa ja roomalaisten sotilaiden leireillä sijainneet teatterit tuhoutuivat. Italiasta, Espanjasta ja Galliasta lähtivät liikkeelle ilveilijät, temppuilijat ja tanssijat ja monet entiset ammattinäyttelijät liittyivät heihin. Kirkko oli yhä heidän vastustajansa ja heihin oli lyöty leima "infamia" eli halveksittavat, alhaiset. Nämä olivat sivistyneempien ja oppineempien "trubaduurien" ja "truveerien" (ritarirunoilijoiden ja -laulajien) varhaisia muotoja. Kun he tulivat pohjoisemmaksi germaanien pariin he tapasivat ammattiveljiään, "skop-laulajia" ja huomasivat että heitä kunnioitetaan, monet jäivät ja sulautuivat kansainväliseksi ja monitasoiseksi taiteilijasäädyksi.
Tällä aikaa (n. 900 luvulla) kristillinen kirkko alkoi herätä mahdollisuuksiinsa levittää sanomaansa esiintymisen ja teatterin avulla. Tavallinen kansa kun ei latinaa ymmärtänyt oli muutaman papin aina esittävä kirkossa kansalle mitä tapahtui, siitä lähti kehittymään keski-aikaa hallitsevat hengelliset näytelmät. Myöhemmin tuli kansan oma kieli, nayttelijöille tuli vuorosanoja, tuli hiukan puvustusta, siirryttiin kirkoista myös kaduille ja toreille ym. Sitä mukaa kun kirkollisten näytelmien tekstit ja henkilömäärät laajenivat, kasvoi niiden suosio. Näytelmien draamalliseen keskitykseen ja ylipäänsä tekstin muotoon ei kiinnitetty suurta huomiota. Pääpaino oli tapahtumien kuvauksella, ei juonen kiinteydellä. Esitysten tarkoituksena oli vahvistaa uskoa, korostaa hyveen merkitystä ja helvetin pelkoa. Kidutuskohtaukset esitettiin usein naturaalisena ja kerrotaan Jeesuksen ja apostolien toisinaan näissä kohtauksisa joutuneen hengenvaaraan.
Esiintymispaikka ja -lava
Keskiaikana yleisten torinäyttämöiden naytelmien eri kohtaukset oli sijoitettu eri paikoille vieretysten. torin laitamille. Suosittu oli ns. vankkurinäyttämö. Eri kohtaukset esitettiin eri vankkureilla, jotka pidettiin paikallaan tai siirettiin katsojien editse naytelmän edistyessä. Vankkurinayttämöt osottautuivat käytännöllisiksi, näyttelijät saattoivat pukeutua taustalla korotetut lattian alapuolella ja esityksen päätyttyä esiintyjät ja tarpeisto saatiin siirrettyä nopeasti paikalta.
Läpi koko varhais-keskiajan oli kirkko kieltänyt edelleen kaiken muun esittämisen, hengellisiä näytelmiä lukuunottamatta. Ei-kirkolliset näyttelijät olivat lainsuojattomia, jossain paikoissa jopa kuolemaantuomittuja, tosin ihminen on aina ollut hyvä löytämään porsaanreikiä niin myös tuolloin, jos jäi kiinni piti vain suureen ääneen kertoa olevansa ala-arvoinen ilveilijä, ei näyttelijä. Nukketeatterilainen joka tahtoi esittää "epäsopivia ja siveettömiä" tarinoita, rakensi pienen näyttämön hartioidensa varaan ja kirkon sotilaita nähdessään juosta viiletti karkuun koko näyttämö päässään.
Vaihtoehtoista ajanvietettä "kirkkoteatterille" tarjosivat turnajaiset jotka olivatkin uskomattoman suosittuja.
Vasta 1300-luvun lopulla ja renesanssin alussa alkoi voimistua maallinen näytelmäperinne jota harrastajat pitivät yllä.
Oli farsseja jotka suorasukaisesti kristisoivat eräitä aikakautensa ihmisten heikkouksia, varsinkin pappien kevytmielisyyttä, vaimojen uskottomuutta jne. Kenties tunnettuin on tuntemattoman kirjailian 1400- ja 1500-luvun elämää kuvaava "Mestari Patelin".
Siispä keskiajan teatteriksi katsotaan kuuluvan:
- Kirkkonäytelmät
- Turnajaiset
- Kaduilla ja toreilla suurien pyhien ja merkkipäivien aikaan esiintyvät vaeltelevät ilveilijät, temppujen tekijät, silmänkääntäjät, nuoralla tanssijat, kesytettyjä villieläimiä ja opetettuja kotieläimiä mukanaan kuljettavat sirkustaiteilijat, akrobaatit, ihmetohtorit, ballaadien laulajat ja monet muut jotka huvittivat kansanjoukkoja ja tyytyivät siihen palkkioon minkä katsojat kulloinkin heille antoivat.
© 1996-2004 Harmaasudet ry