Tanssi keskiajalla
Keskiajalla tanssittiin paljon ja sillä oli suuri merkitys keinona purkaa tunteita. Jokainen tilaisuus tanssimiseen käytettiin hyväksi, eikä yhtään suurta juhlaa järjestetty ilman tanssia. Tanssilla oli merkitystä myös kaupunkien virallisessa elämässä. Jokaisella alueella ja kaupungilla oli omat tanssinsa, myös ammattikunnilla oli omia tansseja. Kaupunkien käsityöläisten ammattikillat järjestivät juhlia ja kulkueita, joissa kiltakulkue eteni pitkin kaupunkia ja pysähtyi välillä tanssimaan kodeissa ja kiltahalleissa. Lopuksi kokoonnuttiin torille, jossa esitettiin kullekin ammattikillalle ominaisia tansseja.
Kristillinen kirkko on aina suhtautunut tanssiin epäluuloisesti tai jopa kielteisesti. Tanssivihamielisyyden juuret eivät kuitenkaan ole yksiselitteisesti kristinuskon opetuksen seurausta. Missään kohtaa Uutta Testamenttia ei kielletä tanssimista ja Vanhasta Testamentista löytyy useita tanssiin rohkaisevia lauseita. Syyt tanssikieltoon löytyvätkin aivan muualta. Nuori ensiaskeleitaan ottava kristinusko halusi selvästi erottua Rooman valtakunnan pakanauskonnoista, joissa tanssilla oli merkittävä asema. Tanssikiellolla luotiin pesäeroa myös juutalaisuuteen ja erilaisiin kristillisiin lahkoihin. Jos he tanssivat niin me emme tanssi - asenne leimasi kirkkoisien opetusta. Keskiajalle tultaessa maininnat kirkoissa tapahtuvasta tanssista kasvavat ja suhtautuminen tanssiin alkaa olla jossain määrin suvaitsevampaa. Ensimmäisen vuosituhannen kirkolliskokousten tanssin poiskitkemiseen pyrkivät päätökset todistavat kuitenkin tanssikielteisyydestä. Kielloista huolimatta kansa tanssi sekä kirkoissa että muualla. Kirkkojen laivoissa ei ollut penkkejä ja ne tarjosivat sopivan tilan tanssimiselle. Siihen niitä myös käytettiin, sanoivat piispat mitä hyvänsä. Kirkon miehiltä tanssiminen oli kiellettyä ja kirkollisen käsityksen mukaan oli yhtä syntistä katsella tanssia kuin itse olla mukana tanssimassa. Hengelliset johtajat puhuivat kuitenkin taivaallisista tanssiaisista, joiden tanssimestarina toimii itse Jeesus. Rinnan kirkon tanssikielteisyyden kanssa kehittyi voimakas taivaallisen tanssin perinne.
Ihmisillä on kyky saavuttaa tanssien yhteinen hypnoottinen tila tai uskonnollinen hurmio. Joskus tanssimisen pakko saattoi vallata ihmisen mielen niin, ettei hän kyennyt lopettamaan liikkumistaan. Hän oli sairastunut tanssimaniaan. Tanssimaniaepidemioita on esiintynyt kautta historian suurten kriisien kuten nälänhädän, sotien ja ruton vaivaamilla alueilla. Keskiajalla sadat tanssimanian riivaamat ihmiset kansoittivat toreja ja aukioita. He saattoivat tanssia itsensä kirjaimellisesti kuoliaaksi.
Keskiaikaiset tanssit ovat suurimmaksi osaksi piiri- ja ketjutansseja, joita yleensä tanssittiin ulkona. Myöhäiskeskiajalle saakka tanssia pidettiin lähinnä maalaisten ja palvelijoiden harrastuksena, kunnes se lisääntyi myös aateliston ja ylemmän keskiluokan juhlissa. Aluksi he tanssivat kansalta omaksuttuja tansseja. Yksi kaikkien yhteiskuntaluokkien suosima tanssi oli Carole. Siitä oli olemassa useita erilaisia muunnoksia. Carole oli aluksi provencelainen tanssilaulu, jota esitettiin vain toukokuussa. Kiertelevien trubaduurien mukana se levisi ympäri Eurooppaa, ja sitä alettiin laulaa ja tanssia ympäri vuoden erilaisissa juhlissa. Caroleen kuului yleensä kaksi erilaista tanssia: Farandole ja Branle. Farandole on ketjutanssi, jota tanssittiin ulkona pitkin katuja, toreilla tai puutarhassa. Siinä tanssijat ovat ketjussa pitäen toisiaan käsistä ja liikkuvat eteenpäin kevyin hyppyaskelin. Ensimmäisenä oleva johtaa letkaa tehden erilaisia kuvioita. Branle on piiritanssi, jonka nimi viittaa sille luonteenomaisiin edestakaisiin liikkeisiin. Nimi tulee ranskan verbistä branler, joka tarkoittaa heilua. Branlesta on useita eri variaatioita, mutta niissä kaikissa on samat perusaskeleet, joilla tanssi alkaa. Branleja, kuten muitakin piiritansseja, tanssittiin aina myötäpäivään, koska pahojen henkien uskottiin tulevan mukaan piiriin, jos se pyöri vastapäivään. Estampie on vanhin paritanssi, joka on säilynyt. Se on peräisin myöhäiskeskiajalta, mutta viittauksia tanssimisesta pareittain löytyy jo paljon aikaisemmilta ajoilta peräisin olevista kirjoituksista.
Aatelisten seuratanssien ja kansantanssien tiet alkoivat erota 1200-luvulla. Kansantansseille oli ominaista spontaanisuus ja improvisaation mahdollisuus. Niitä sommittelivat, esittivät ja katsoivat samat ihmiset. Tansseja tanssittiin ulkona joukolla piirissä tai ketjussa. Osanottajat säestivät itseään laululla ja soitolla. Tanssi henki välitöntä iloa ja riemua. Aatelisten tanssit puolestaan olivat tansimestarien sommittelemia ja opettamia tansseja, joita tanssittiin usein sisällä pareina ja parikulkueina, aluksi ilman fyysistä kontaktia. Tansseja säesti erillinen instrumenttiyhtye. Vuorovaikutus kansantansien ja aatelisten tanssien välillä oli kuitenkin jatkuvaa. Piikatyttö kurkisteli keittiön oven raosta aateliston tanssia ja tanssimestarit hakivat innostusta aateliston tarpeisiin kansan tanssien askelista.
© 1996-2004 Harmaasudet ry