Miehen puku viikinkiajan Suomessa (A 3/99)
Suomalaisen miehen asustuksesta viikinkiajalla tai yleisemminkään koko esihistoriallisella ajalla tiedetään hyvin vähän. Kuvallista tai kirjallista lähdeaineistoa ei ajalta ole säilynyt lainkaan, eivätkä harvat arkeologiset löydötkään paljoa asiaa valaise. Tämä peruskuvaus pohjautuukin rautakauden Suomesta peräisin olevien tietojen lisäksi muiden alueiden ja myöhäisempien aikojen miesten pukeutumisesta kertoviin lähteisiin.
Epätäydellisiä faktatietoja olen tietoisesti pyrkinyt paikkaamaan omilla olettamuksillani. Tätä kuvausta ei tulekaan pitää tieteellisenä esityksenä, vaan pikemminkin perusteltuna arvauksena siitä, millainen asustus viikinkiajan suomalaisella miehellä on saattanut olla.
Tämä artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran Rautajoki-liveroolipelin pelikäsikirjassa kesällä 1999. Tekstiä on sen jälkeen hieman laajennettu ja tarkennettu, mutta perusrakenne ja -sisältö on edelleen sama.
Taustaa
Ensimmäiset tulkinnat Suomen rautakautisen väestön asustuksesta tehtiin jo yli sata vuotta sitten. Myöhempi tutkimus on osoittanut varhaiset tulkinnat melko hatarin perustein tehdyiksi ja osittain jopa täysin virheellisiksi. Lähes koko tämän vuosisadan on asustuksen tutkimus kuitenkin keskittynyt lähes ainoastaan naisten vaatetukseen, josta on saatavilla huomattavasti enemmän lähdeaineistoa kuin miesten vaatetuksesta. Vasta aivan viime vuosina on myös miehen pukua alettu aktiivisesti tutkia ja ensimmäinen kunnolla arkeologisiin faktoihin perustuva rautakautisen miehen puvun rekonstruktio tehtiin pari vuotta sitten Eurassa. Minulla ei valitettavasti ole vielä ollut mahdollisuutta tutustua kyseiseen rekonstruktioon eikä siitä käsittääkseni vielä ole saatavilla kattavaa kirjallista kuvausta.
Materiaalit
Viikinkiaikana on kangasta valmistettu ainakin villasta ja pellavasta sekä todennäköisesti myös hampusta. Useita erilaisia kasvikuituja käytettiin erilaisten lankojen ja nyörien tekemiseen, mutta niistä tuskin on kankaita kudottu. Vain kaikkein rikkaimmilla oli varaa hankkia kauppiaiden kuljettamaa hienoa itämaista silkkiä.
Kankaan tekeminen oli aikaavievää puuhaa, joten valmis kangas olikin arvokasta tavaraa, jolla monesti käytiin kauppaakin. Mitä ohuempaa ja hienompaa kankaasta teki, sitä hitaammin se valmistui ja sitä arvokkaampaa se oli. Koska kangas oli niin arvokasta, ei sitä ollut varaa tuhlata. Vaatteita tehdessä pyrittiin kangas käyttämään mahdollisimman hyvin hyödyksi ilman hukkapaloja. Vaatteet myös tehtiin kestämään useita vuosia ja niiden käyttöikää pidennettiin ahkeralla korjailulla ja paikkaamisella.
Halvempi, mutta vaatekäytössä huonompi materiaali oli nahka, jota saatiin metsästysretkiltä monesti yli oman tarpeenkin. Taljoja myytiinkin usein hyvällä hinnalla etelästä tulleille kauppiaille. Nahkavaatteet eivät ole niin joustavia ja helppokäyttöisiä kuin vastaavat kangasvaatteet. Nahka kestää myös kangasta huonommin hikeä, likaa ja pesua. Mutta varsinkin köyhemmän väen asusteissa ja kovalle kulutukselle joutuvissa vaatekappaleissa nahka lienee ollut suosittu materiaali.
Värit ja nauhat
Kankaita värjäämällä saatiin kehnompikin kangas kohtalaisen pienellä vaivalla näyttämään hyvältä. Mustan, valkoisen ja harmaan lisäksi ovat käytössä olleet ainakin keltaisen, vihreän ja ruskean sävyt. Harvinaisempia ja kalliimpia väriaineita olivat punainen ja sininen. Värejä on varmasti yhdistelty rohkeasti toisiinsa.
Erityisen värikkäitä saattoivat olla lautanauhat, joita käytettiin vöinä ja muina asustukseen kuuluneina nauhoina. Housujen lahkeet pauloitettiin usein lauta- tai palmikkonauhoilla. Lautanauhaa näkyi monesti myös vaatteiden helmoissa koristeena, jonne se päätyi oltuaan pystykangaspuilla valmistetun kankaan aloitusnauha.
Kengät
Kenkien materiaalina on ensisijaisesti käytetty nahkaa. Kenkien malleista ei ole tarkkaa tietoa, mutta voinee olettaa, että yksinkertaisten mokkasiinityyppisten jalkineiden lisäksi on käytetty myös tukevampia ja pitkävartisempia saappaita. Talvikäyttöön kengät tehtiin taljasta, jonka karvat jätettiin ulkopuolelle lämmöneristeeksi. Kenkien sisällä pidettiin kenties villaa pehmikkeenä ja lämmikkeenä. Jalkarätit ja kinnasneulatekniikalla kudotut sukat lienevät myös olleen käytössä.
Tuohivirsuja ei viikinkiaikana kenties ole käytetty, koska yhtään varmaa tuohipunostyön jäännettä ei ajalta ole löytynyt. Tuohta käytettiin lähinnä suurempina levyinä, jotka ommeltiin yhteen juuripunoksilla tai muilla naruilla.
Tunika
Miehen puvun perusosa on lähes koko Euroopassa ollut pitkähihainen ja -helmainen tunikaksi kutsuttu paita. Helma uloittui useimmiten jonnekin lantion ja polvien välille, mutta pidempiäkin tunikoita on näkynyt. Varsinkin kylmemmällä säällä on voitu tunikan alla käyttää kevyempää aluspaitaa, tai tunikan ylle pukea kankaasta tai nahasta valmistettu liivi tai lyhythihaisempi ja väljempi paita.
Tunikoiden malleissa on useimmiten lähdetty yksinkertaisesta T-muodosta, josta on sitten hihoja kavennettu ja helmaa levennetty. On myös saatettu käyttää tasalevyisiä hihoja, jotka on nauhoilla sidottu ranteen ympärille. Helmat on voitu jättää kankaan säästämiseksi leventämättä, jos sivuille on jätetty halkiot antamaan jaloille tarpeeksi liikkumavaraa.
Kaula-aukko on useimmiten ollut melko yksinkertainen ja varustettu halkiolla, joka on voitu sulkea pienellä soljella, napilla tai nauhoilla. Kaula-aukkoa, kuten muitakin tunikan reunoja, on usein reunustanut värikäs lautanauha, joka ainakin tunikan helmaan on syntynyt suoraan kankaan kutomisen yhteydessä.
Housut
Housut tehtiin yleensä yksinkertaisella mallilla melko leveiksi ja tilaviksi, ja sidottiin sitten vyotäröltä vyöllä tai narulla ja lahkeista palmikkonauhoilla. Aina ei housuja edes tarvittu, vaan pitkän tunikan lisäksi jalkoja suojasivat erilliset lahkeet tai yksinkertaisesti jalkojen ympärille sidotut kangassuikaleet. Karkeasta ja kestävästä kankaasta tehtyjen housujen tai lahkeiden alla saatettiin käyttää kevyempiä ja lyhyempiä alushousuja. Myös erilliset kulumiselta suojaavat nahkaiset lahkeet ovat mahdollisia.
Viitta
Suorakaiteen muotoinen viitta on ollut kiinteä osa miehen asustusta. Siitä todistavat lukuisat hautalöytöjen hevosenkenkäsoljet ja rengasneulat, joita on käytetty viitan kiinnittämiseen. Viitta on käyttötarkoituksen mukaan voinut olla hyvinkin kookas. Kotiaskareissa ei viitta välttämättä ole ollut niin käytännöllinen, mutta eräretkillä on ollut hyvä suojautua säältä ja kietoutua yöksi tarpeeksi suuren viitan suojiin lämpimään.
Suurimmat Skandinaviasta löydetyt viitat ovat olleet jopa 2x3 metrin kokoisia. Säältä ja syyskylmältä suojaavat viiitat ovat hyvin voineet olla pienempiäkin, mutta yleisimmin miesten käyttämät viitat lienevät olleen ainakin 1,5 metrin pituisia sivultaan. Tätä oletusta tukevat mm. miesten hautojen jalkopäästä löytyneeet pronssikoristelut, jotka tödennäköisesti ovat koristaneet viitan kulmia. Useimmiten villasta valmistettua viittaa kannettiin oikealle olalle hevosenkenkäsoljella tai rengasneulalla kiinnitettynä. Ainakin Suomessa lienee käytössä ollut myös tapa kiinnittää viitta oikena käden alta, jolloin miekka- ja keihäskädelle jää enemmän liikkumavapautta. Vasenkätiset ovat mitä luultavimmin kantaneet viittaansa vasemmalta puolelta kiinnitettynä.
Takki ja hattu
Varsinkin itäisessä Suomessa on viitan sijasta tai sen lisäksi käytetty pitkähelmaisia takkeja lämmön ja suojan antajina. Takit kiinnitettiin keskeltä nappirivistöllä, ja saatettiin lisäksi sitoa vyöltä kiinni. Napit olivat yleensä kookkaita ja koristeellisia.
Suomessa mahdollisesti käytetyistä hatuista tai lakeista ei juurikaan ole tietoa, mutta esimerkiksi Birkan alueen hattumuoti tunnetaan hyvinkin. Siellä ja kenties myös Suomen länsirannikolla käytettiin turkisreunuksella varustettuja nahasta tai kankaasta tehtyjä tonttulakin kaltaisia nuttuja. Erityisesti talvisäällä käytettiin varmasti myös paksuja karvalakkeja ja -kintaita. Kesäisin ei hattuja varmaan paljoakaan käytetty, muutoin kuin auringolta suojaamassa.
Vyö
Vyö oli lähes korvaamaton osa asustusta. Usein on jopa tulkittu vyön ja siinä roikkuneen puukon olleen miehen merkki. Naisten käyttämät lautanauhavyöt ja pienemmät veitset poikkeavat selvästi miesten vastaavista. Miehet käyttivät useimmiten pronssiheloilla koristettuja nahkavöitä tai runsailla pronssispiraalipunoksilla varustettuja hapsupäisiä lautanahkavöitä. Vain orjat ja pienet lapset saattoivat käyttää pelkkiä naruja vöinä.
Vyöllä roikkuivat jokapäiväisessä käytössä tarvittavat varusteet. Niihin kuuluivat ainakin puukko ja tarvittaessa pieni pussi muita tarvikkeita varten. Eräretkille ja matkoille mukaan otettiin lisäksi tulukset ja taulapussi tulen tekoon sekä luukampa hiustenhoitoa ja mahdollisesti pronssi- tai hopeapaloja kaupankäyntiä varten.
Seppä saattoi kantaa vasaraansa vuollään ja metsä- ja rakennustöihin lähdettäessä sopi kirves hyvin vyölle roikkumaan. Erityisen arvokas osa asustusta oli miekka, jota kannettiin vyöllä vain erityistä arvokkuutta tai aseman ja varakkuuden osoittamista vaativissa tilanteissa, sekä tietenkin myös vaaran uhatessa.
Korut ja soljet
Viikinkiajalla koruja käytettiin koristautumisen lisäksi varallisuuden ja aseman osoittamiseen. Erityisesti naisten juhla-asustukseen kuuluivat komeat soljet ja ketjut. Miehet eivät Suomessa kuitenkaan samoissa määrin käyttäneet koruja. Kädessä oli enintään yksi pronssinen spiraalisormus ja rannerenkaina käytettiin enintään kaupankäynnissä pilkottaviksi tarkoitettuja kierrettyjä pronssitankoja. Soljet olivat yleensä rautaisia hevosenkenkäsolkia, eikä kaulakorujakaan juuri käytetty onnea tuovien riipusten lisäksi.
Ei koristautumien kuitenkaan miehille vierasta ollut. Vyöt olivat usein komeita ja erityisesti aseiden koristeluun panostettiin. Vaatekankaiden laadulla ja väreillä osoitettiin omaa varallisuutta ja rikkaimmat saattoivat kiinnittää viittansa upeilla hopeisilla rengasneuloilla.
Aseistus
Suomalaisten miesten tiedetään panostaneen aseistukseensa ja sen komeuteen. Siinä missä viikinkien miekat olivat yleensä koristeettomia käyttöaseita, oli suomalaisten miekoissa monesti hienoja koristeita ja hopeakirjailuja. Suomessa löydetyistä viikinkiajan miekoista lähes puolet ovat olleet koristeltuja. Keihäiden suhteen tilanne on samanlainen; Suomesta on löydetty suhteessa huomattavasti useampia koristeltuja keihäänkärkiä kuin Skandinaviasta.
Aseiden koristelun yleisyys tuntuisi viittaavan siihen, että Suomessa aseilla on taistelutarkoituksen (josta aselöytöjen runsaus on todisteena) lisäksi käyttöä statussymboleina ja mahdin osoituksena suuremmassa määrin kuin viikinkien piirissä. Komea ase on varmasti ollut ylpeyden aihe.
Kalleutensa takia miekka ei ole ollut jokamiehen ase. Yleensä vain isompien talojen isännillä on ollut varaa hankkia miekka, ja koska miekka usein seurasi kantajaansa hautaan, ei miekkojen määrä päässyt kasvamaan. Normaalikokoisessa 5-6 talon kylässä on tuskin ollut paria kolmea miekkaa enempää.
Keihäs taas oli yleisemmin käytetty ja omistettu ase, jollainen varmasti löytyi myös miekkamiehen varastosta. Keihäitä käytettiin paitsi sodankäyntiin myös suurriistan metsästykseen, jossa se olikin korvaamaton apuväline. Usein varustukseen kuului kaksi keihästä, joista toinen oli kevyempi heittokeihäs ja toinen raskaampi lyömäkeihäs. Keihäiden terät olivat useimmiten venytetyn kolmion tai lehden muotoisia, ja niiden tyvet oli usein koristeltu eläinornamentein. Varhaisempi keihäsmalli ango, jonka tunnistaa pitkästä ja kapeasta kärjestä, ei enää viikinkiajalla ollut käytössä.
Jousia käytettiin varmasti paljon, mutta niistä ei ole juurikaan jälkiä hautalöydöissä. Onkin oletettu, että jouset halvempina ja useimmiten pienriistan kaatoon käytettyinä aseina luettiin yleiseksi käyttökalustoksi, joita ei samassa määrin pidetty tietyn henkilön omaisuutena kuin keihäitä ja miekkoja. Todennäköisesti vain tunnetuimmat jousimiehet veivät parhaimman jousensa mukanaan hautaan.
Lähteet
Roesdahl, Viikinkit
Lehtosalo-Hilander, Luistari II
Lehtosalo-Hilander, Euran puku
© 1996-2004 Harmaasudet ry