Merikäärme, osa 4 (R M)
Edellisessä numerossa viikingit olivat hyökänneet kylään ja Hallormr oli kuollut taistelussa englantilaisia vastaan.
Kun kyläläiset olivat hyväksyneet häviönsä, oli suurin osa heistä lähtenyt pakoon metsiin. Muutamia rotevia miehiä oli otettu vangeiksi myyntiä varten. Niitä naisia, jotka eivät olleet päässeet pakoon, odotti yö viikinkien vuoteenlämmittäjinä. Merikäärmeen miehistöstä kaksi oli saanut surmansa - toinen heistä oli Hallormr.
Juhla jatkui läpi yön. Kun saalis oli lastattu laivaan, palasivat miehet kylään. Simaa ja hyvää ruokaa oli riittämiin, ja miesten laulu kaikui pitkälle. Kaikki olivat tyytyväisiä, koska kevään ensimmäinen hyökkäys oli onnistunut hyvin. Miehet kertoivat kilpaa juttuja siitä, miten helppoja vastuksia kyläläiset olivat olleet. Vangeiksi otetut naiset pidettiin juhlassa mukana, eikä heidän ajoittaisen ulisemisen annettu rikkoa muuten hyvää mielialaa.
Ainoastaan ystävykset Yngdahlista istuivat kaksin laivalla. Birgir oli ollut heidän seurassaan hetken aikaa, mutta oli sitten poistunut muiden sotureiden seuraan juhlimaan. Kolskeggr ja Eldjarn keskustelivat hiljaisella äänellä ja hukuttivat suruaan kaljaan.
“Mitä aiot tehdä?” kysyi Kolskeggr.
Eldjarn katseli ystäväänsä kysyvästi. “Ei meillä ole muutakaan vaihtoehtoa kuin pysyä Merikäärmeen mukana.”
“Minä haluan pois täältä, kotiin.”
Oli hetken hiljaista. Huokaisten Eldjarn sanoi: “Ymmärrän, muttemme pääse täältä ennen kuin Aldulfr niin sanoo. Ei hän lähde takaisin pohjoiseen sinun takiasi, etkä pääse millään muillakaan keinoin.”
“Haluatko sinä sitten jäädä ?” kysyi Kolskeggr korottaen ääntään.
Taas Eldjarn odotti ennen kuin vastasi. “En tiedä. Näin kyllä mitä Hallormrille kävi, mutta tunnen, että voisin nähdä vielä niin paljon. Ja... kaikki ne rikkaudet, joita me saamme. Olen kuullut, että Englannin kirkko on hyvin rikas. Sekin säkki täynnä kultaa ja hopeaa oli suurin osa siitä, mitä tällä kylällä oli annettavana. Ei minulle ole mitään kotona, päivät pitkät ainoastaan työtä, jotta voisimme elättää itseämme.” He katselivat toisiaan väsynein silmin. “Mutta en tiedä.”
Toverukset istuivat vielä hetken hiljaa. Sitten Kolskeggr kaivoi esille viittansa ja kääriytyi nukkumaan. Eldjarn huokasi ja lähti mietteissään kävelemään kylää kohti. Hän löysi Birgirin kuuntelemasta muiden tarinoita ja istui hänen seuraansa. Tarjottuaan yngdahlilaiselle simaa, Birgir kysyi: “Missä Kolskeggr on?”
“Hän jäi laivaan nukkumaan. Hän... hänellä on vaikeata.”
Kun eräs soturi oli lopettanut tarinaansa, ehdotti joku vanhaa laulua Odinnin, siman ja oluen jumalan kunniaksi. Eldjarn kuunteli hetken, mutta nousi sitten ja lähti takaisin laivalle.
Aamulla kaikki olivat kerääntyneet kylän keskellä sijaitsevalle aukealle. Miehet muodostivat ympyrän, jonka keskellä seisoi Skeggi. Vanhan soturin päässä oli omituinen kypärä, josta nousi kaksi metallista sarvea. Jalassa hänellä oli polvipituiset housut, ja hänen rintakehänsä oli paljas. Hänen edessään oli puinen pöytä, jonka päälle Dunnotarin kirkon pappi oli sidottu vatsalleen. Pappi oli löytynyt kirkosta pelosta sekaisin rukoilemassa Kristukselta armoa. Kun hänet oli vangittu, oli hän vain jatkanut rukouksiaan, mikä oli aiheuttanut huvittuneisuutta viikingeissä. Nyt hän katseli alastomana verenhimoisia miehiä, jotka olivat tuhonneet hänen kirkkonsa ja aikoivat uhrata hänet pakanajumalilleen. Vaikka hänen uskonsa Valkeaan Kristukseen oli edelleen horjumaton, ei hän enää rukoillut. Hän oli hyväksynyt kohtalonsa rangaistukseksi synneistään.
Skeggi nosti kätensä ja miehet hiljentyivät. Toisessa kädessä hänellä oli vasara ja toisessa iso veitsi. “Voittomme merkiksi uhraamme sinulle, kaikkitietävä Odinn, jumalten ja ihmisten isä, tämän Valkean Kristuksen papin, joka on käyttäytymisellään osoittanut, ettei hän ansaitse kunniallista soturin kuolemaa. Hänen jumalansa on heikko eikä pysty tänään suojelemaan häntä eikä kaikkia niitä rikkauksia, jotka hänen kirkkonsa on itselleen anastanut.”
Miesten joukosta kuului kannatusta osoittavia huutoja. Hiljaa Eldjarn kysyi vierellään seisovalta soturilta: “Mitä hän tekee?”
“Tätä kutsutaan verisen korpin leikkaamiseksi.”
“Miksi se on verisen korpin leikkaaminen?”
“Ole hiljaa ja seuraa,” vastasi soturi.
Skeggi asetti puukkonsa papin selälle kohtaan, jossa selkäranka yhdistyy lantioon. Kun kylmä metalli kosketti Kristuksen miehen ihoa alkoi tämä huutaa ja rimpuilla, mutta köydet eivät antaneet periksi. Skeggi painoi puukkonsa uhrin ihoon, kunnes terä kosketti selkärankaa, ja aloitti hitaan viillon kaulaa kohti. Papin huudot muuttuivat englanninkielisistä armonpyynnöistä tuskan huutoihin, samalla kun hänen verensä valui hitaasti kylkiä pitkin maahan.
Kun Skeggi oli lopettanut viillon kaulan kohdalle, työnsi hän sormillaan lihaa hieman sivuun ja laittoi puukon terän kohtaan, jossa alin kylkiluu liittyi selkärankaan. Voimakkaasta vasaran iskusta puukon kantaan luu irtosi. Sitten hän laittoi puukon toisella puolella olevan kylkiluun kohdalle ja irrotti senkin. Kristuksen pappi huusi minkä jaksoi. Sivusta katsovista viikingeistä osa hymyili, osa oli kuolemanvakavia. Ystävykset Yngdahlista seurasivat tapahtuvaa kauhistunein ilmein.
Yksitellen Skeggi irrotti uhrin jokaisen kylkiluun. Kun hän oli päässyt noin puoleen väliin, lopetti pappi äkkiä huutamisen ja hänen ruumiinsa muuttui veltoksi. Hänen yläruumiinsa nousi ja laski kuitenkin epätasaisin väliajoin, joten hän oli vielä hengissä. Kun Skeggi oli saanut kaikki kylkiluut irrotettua, työnsi hän ne sivuun. Papin hengitys muuttui yhä tuskallisemmaksi ja epätasaisemmaksi, ja hänen suustaan alkoi valua verta. Skeggi laittoi veitsensä ja vasaransa syrjään ja upotti kätensä papin keuhkoihin. Voitonhuutojen saattelemana hän repäisi voimakkaasti uhrin keuhkot ulos ja nosti ne päänsä yläpuolelle.
Nyt Eldjarn ymmärsi, miksi tätä kutsuttiin verisen korpin leikkaamiseksi - ulos vedetyt keuhkot muistuttivat muodoltaan korppia, veristä korppia.
Kolskeggr kääntyi ja lähti kasvot kalpeina kävelemään pois päin. Hän voi pahoin, muttei voinut nolata itseään oksentamalla muiden nähdessä. Hänen selkänsä takana miehet huusivat ylistystä Odinnille ja pian joku toi esille simaa. Juhlat eivät kuitenkaan jatkuneet, vaan hetken kuluttua Aldulfr komensi kaikki takaisin laivalle.
Kun kaikki olivat kerääntyneet taas Merikäärmeelle, ilmoitti kapteeni, että olisi aika lähteä, mutta ennen sitä jaettaisiin saalis. Suurimman osan saaliista muodosti Eldjarnin tappaman munkin kantama säkki. Tämän lisäksi oli saatu jonkin verran kangasta ja taljoja sekä suolaa. Kolskeggr ja Birgir saivat kumpikin kaksi pientä hopeistä lautasta, jotka olivat kuuluneet kirkolle. Eldjarn sai munkin pysäyttämisen ansiosta suuren karhuntaljan sekä kaksi hopeista ja yhden kultaisen korun.
Noin tunnin kuluttua miehet olivat valmiina lähtöön. Purje nostettiin ja Merikäärme liikkui hitaasti merelle.
Tämä teksti on julkaistu Harmaasusien Rautapata-lehtisessä.
© 1996-2004 Harmaasudet ry