Merikäärme, osa 3 (R M)
Edellisessä numerossa Merikäärme oli ehtinyt Dunnotar-nimisen kylän lähelle ja miehet valmistautuivat hyökkäykseen...
Pimeän tultua kaikki olivat valmiina. Puolikuu oli näkynyt hetken, mutta nyt pilvet peittivät taivaan, ja kun he olivat sammuttaneet lyhtynsäkin, ei heillä ollut mitään valoa. Merikäärme rantautui jonkin matkan päähän itse kylästä. Laivaan jäi Finnin lisäksi kolme muuta miestä.
“Eikö heillä ole vartijoita?” kysyi Hallormr kun he olivat maissa. Hän alkoi pikkuhiljaa epäillä, halusiko lainkaan olla mukana tällä retkellä.
“En usko, että he odottavat hyökkäystä pohjoisesta näin varhaisessa vaiheessa vuotta. Täkäläiset eivät ole sotineet keskenäänkään pitkään aikaan”, vastasi joku.
He etenivät hitaasti varoen päästämästä ääntä. Kolskeggria lukuun ottamatta kaikkien nuorten sotureiden sydämet jyskyttivät ja lievä pelko oli hiipinyt heidän sisäänsä. Lopulta he saivat kylän näkyviinsä. Muutamia lyhtyjä paloi ja vallitsi täydellinen hiljaisuus. Aldulfr keskusteli hetken Runolfr-nimisen soturin kanssa ja tuli sitten Yngdahlin poikien luokse.
“Muutamat miehet lähtevät nyt kylään ja aiheuttavat hämminkiä. Te odotatte täällä muiden kanssa. Kun hyökkäys alkaa, tehkää parhaanne säilyäksenne hengissä.”
Samalla oli Runolfr ottanut mukaansa pari miestä ja lähtenyt hiipimään kylään. Hetken kuluttua he hävisivät näkyvistä.
Hetket matelivat kun kaikki odottivat jotain tapahtuvan. Hiljaisuus oli kuitenkin rikkumaton ja Yngdahlin pojat alkoivat tuntea olonsa hyvin epämukavaksi. Samassa kylästä kuului huutoa ja kaksi taloa leimahti liekkeihin.
Hyökkäys alkoi kovan huudon saattelemana. Miehet ryntäsivät eteenpäin takoen kilpiään ja huutaen ylistystä jumalilleen. Ainoastaan neljä nuorta soturia jäi hämmentyneinä katselemaan. Kaikki oli käynyt niin äkkiä, että he eivät tienneet mitä tehdä. Hetken kuluttua Kolskeggr kuitenkin juoksi miesten perään jättäen ystävänsä jälkeensä.
Kylän laitamilla vallitsi täydellinen kaaos. Maassa lojui muutamia kuolleita ja naiset valittivat kovaan ääneen. Eräästä talosta juoksi ulos noin 30-kesäinen nainen ja heti hänen kannoillaan Thordr-niminen soturi heidän laivaltaan. Hän iski naisen kilvellään maahan ja raiskasi hänet välittämättä naisen huudoista.
Kolskeggr juoksi eteenpäin ja näki kylän toisessa laidassa taistelua. Hän kiirehti siihen suuntaan. Äkkiä hänen eteensä ilmestyi ruskeaan kaapuun pukeutunut tukevahko mies, jolla oli iso säkki selässä ja tikari kädessä. Nähtyään nuoren viikingin mies pudotti säkkinsä ja kohotti tikarinsa. “Pudota veitsesi ja juokse niin jäät henkiin”, sanoi Kolskeggr, mutta mies ei näyttänyt ymmärtävän häntä. Äkkiä hän hyppäsi eteenpäin, tikari suunnattuna suoraan vihollisensa rintaa kohti. Kolskeggr ei ehtinyt ajatella mitään. Hänen silmiensä edessä välähti punaisena eikä hän nähnyt muuta kuin lähestyvän tikarin. Sitten hän lensi selälleen ja iski päänsä kiveen. Kun hän hetken kuluttua tuli tajuihinsa, makasi ruskeakaapuinen mies hänen päällään. Tikari lojui muutaman metrin päässä, mutta Kolskeggrin miekka oli lävistänyt miehen rinnan. Hän tunsi lämpimän veren valuvan miekan kahvaa pitkin.
Kolskeggr työnsi kuolleen miehen pois päältään ja nousi. Koko hänen paitansa oli veressä, mutta hän kiitti onneaan, ettei se ollut hänen vertaan. Sitten hänen kasvoilleen levisi virnistys, kun hän ajatteli ystäviensä ilmeitä heidän nähdessään hänet. Kolskeggrin kimppuun hyökänneen miehen tikari oli kauniisti koristeltu, joten hän nappasi sen mukaansa. Sitten hän lähti taas juoksemaan kylän toiselle laidalle, jossa taisteltiin. Hän melkein kompastui säkkiin, jonka ruskeakaapuinen mies oli pudottanut. Hän katsoi sen sisälle ja näki sen olevan täynnä hopeisia ja kultaisia koruja, astioita ja ristejä. Ilmeenkään värähtämättä hän nappasi säkin ja lähti kävelemään takaisin laivan suuntaan.
Hän kuuli edestään taistelun ääniä ja lisäsi hieman vauhtia. Hetken kuluttua hän näki Birgirin, Hallormrin ja Eldjarnin taistelemassa kolmea hakuin aseistautunutta miestä vastaan. Hallormr hyökkäsi eteenpäin lävistäen yhden miehistä keihäällään. Kolskeggr tiputti säkkinsä ja jatkoi lähestymistä. Samalla hän huomasi, miten toinen miehistä kohotti hakkunsa iskeäkseen Hallormria. Tämä oli vapauttamassa keihästään ruumiista eikä lainkaan huomannut hyökkäystä. “Hallormr!” huusi Kolskeggr ja ryntäsi taistelupaikkaa kohti.
Hallormr kohotti päänsä juuri ajoissa nähdäkseen englantilaisen hakun osuvan häntä olkapäähän. Hän kaatui iskun voimasta eikä saanut hetkeen henkeä. Jokin kylmä ja kova kaivautui hänen selkäänsä. Se painoi sivulle kaiken lihan ja tunkeutui yhä syvemmälle. Hän näki Kolskeggrin kävelevän hitaasti häntä kohti paita veressä ja kauhistunut ilme kasvoillaan. “Kolskeggrkin on kuollut”, hän ehti ajatella ennen kuin pimeys laskeutui.
Kolskeggr juoksi raivosta melkein sokeana eteenpäin. Englantilaisetkin olivat huomanneet hänen lähestyvän ja perääntyivät nyt pari askelta puolustautuakseen paremmin. Kolskeggr hyökkäsi kuitenkin epäröimättä heidän kimppuunsa. Birgir ja Eldjarn nousivat hänen rinnalleen. Kolmisin he pakottivat vihollisensa puolustuskannalle. Muutamalla iskulla Kolskeggr katkaisi varren toisen englantilaisen hakusta. Aseettomana ja ylivoiman edessä mies kääntyi ja yritti pakoon, mutta Kolskeggrin miekka oli nopeampi. Mies kaatui kallo murskana.
Viimeinen vihollinen hyökkäsi epätoivoisesti kohti Kolskeggria, mutta Birgirin ja Eldjarnin aseet iskivät nopeasti. Englantilainen vajosi maahan verilammikon ympäröimänä.
Sitten pojat juoksivat takaisin Hallormrin luokse. Ensimmäinen isku oli murskannut nuoren yngdahlilaisen olkapään ja toinen oli osunut suoraan selkärankaan. Hallormr oli kuollut.
“Ne saastaiset... tapan heidät, tapan heidät kaikki!” kirosi Eldjarn kyynelsilmin, ääni täynnä katkeruutta.
“Sinä tapoit heidät jo”, sanoi Kolskeggr hiljaa. Birgir katsoi Hallormrin ruumista tietämättä mitä tehdä.
Yhtäkkiä Eldjarn huomasi ystävänsä verisen paidan. “Mitä sinulle on käynyt?” hän kysyi pelästyneenä.
“Ei tämä ole minun vertani. Tapoin erään miehen, joka kävi kimppuuni.” He istuivat hetken hiljaa. Taistelun äänet olivat jo laantumassa ja paikoittain kuului jopa riemukkaita voitonhuutoja. Muutamia miehiä juoksi heidän ohitseen laivaa kohti, mutta kukaan ei kiinnittänyt heihin huomiota.
Lopulta Skeggi tuli ja istui heidän viereensä. “Hän on jo matkalla Valhallaan, Odinnin luokse. Kaikki, mitä voitte tehdä ystävänne eteen, on haudata hänet.” Hetken hiljaisuuden jälkeen hän lisäsi, “Tulkaa nyt, kannetaan hänet pois täältä.”
He nousivat ja lähtivät kantamaan Hallormrin ruumista kauemmas kylästä. Viimein Skeggi pysähtyi ja osoitti paikan, johon he asettivat kuolleen ystävänsä. He asettivat hänen keihäänsä ja hänen tappamaltaan mieheltä otetun kaulakorun hänen viereensä ja nostivat sitten kiviä hänen päälleen. Lopulta, kun he olivat valmiit, lähtivät he takaisin laivalle.
Tämä teksti on julkaistu Harmaasusien Rautapata-lehtisessä.
© 1996-2004 Harmaasudet ry