Lyhyt katsaus noitavainoihin ( - )
Ennen kristinuskon nousua valtaan Eurooppa (kuten muukin maailma) olivat täynnään pakanauskontojen "oppineita"; tietäjiä, druideja, shamaaneja, poppamiehiä... Heillä uskottiin olevan yhteys yliluonnolliseen ja he osasivat vaikuttaa asioihin taioin. Lisäksi heillä oli usein arvokasta tietoa esim. parantavista yrteistä, astrologiasta ym. Näitä henkilöitä arvostettiin suuresti, joten tuntuu aika ihmeelliseltä, että keskiajan lopulta aina 1700-luvulle asti magia ja yliluonnollinen oli pelätty ja pahana pidetty asia, jonka harjoittajista piti päästä eroon. Mistä tämä sitten johtui?
Eräs syy oli toki kristinusko. Magiaan ja parantamiseen perehtyneet henkilöt olivat usein eräänlaisessa pappisasemassa pakanayhteisöissä, joten heidän vaikutusvaltansa oli uhka kristinuskon leviämiselle. Itse asiassa kristityt eivät kuitenkaan aloittaneet noitien vainoamista heti, vaan nämä saivat elellä aivan rauhassa 1300-luvun lopulle asti.
Oppineet leimasivat noituuteen uskovat helposti harhaanjohdetuiksi; eivät mummelit lentele öisin luudalla eikä ihminen noin vain muutu eläimeksi jne. Kansakaan ei helposti kääntynyt niitä vastaan, joista oli hyötyä, vaan taikuus eroteltiin selvästi "hyvään" ja "pahaan"; jos joku käyttikin loitsuja yms. parantamiseen, mitä sitten? Hyväähän siitä vain seurasi. Usein maagikot jopa liittivät kristinuskon vanhoihin rituaaleihinsa, ja korvasivat pakanajumalat loitsuissaan kristittyjen pyhien, esim. neitsyt Marian, nimellä.
Oikeastaan koko noitavainohössötyksen voidaan sanoa juontaneen kerettiläisten, harhaoppisten, vainoista, jotka alkoivat 1100-luvun tietämissä. Kiihkoilijoiden kynsiin joutui yksi sun toinenkin "kirkon ulkopuolinen" ryhmä, esim. juutalaiset, homoseksuaalit ja usein myös kansanparantajat. Noidat liittyivät joukkoon 1300-luvulla, kun paavi bullassaan tuomitsi rituaalisen magiikan demonismina ja kerettiläisyytenä.
Kesti kuitenkin aikansa, ennen kuin noitavainot yltyivät pahimmilleen. Vuosien 1365 ja 1482 välillä varmistettuja noitaoikeudenkäyntejä oli vain 84, mutta vuodesta 1482 vuoteen 1500 kirjattuja tapauksia oli n. 350, todellisuudessa kuitenkin luultavasti enemmän. Varsinainen hysteria raivosi 1400-luvun lopulla ja 1500-luvulla ja laantui 1600- ja 1700-luvuille päästäessä. Noitina surmattujen määrästä löytyy useita arvioita, vaihdellen n. 10 000 n. 100 000 uhriin. Tarkkaa lukua on mahdoton selvittää. Suurin osa (n. kaksi kolmasosaa) noitina tuomituista oli naisia, useimmiten keski-ikäisiä tai vanhoja.
Pahimmillaan noitavainot olivat Britanniassa ja keski-Euroopassa, mutta esim. Suomessa noitina surmattuja oli hyvin vähän.
Aikojen kuluessa käsitys noidista ja heidän kyvyistään muuttui negatiivisemmaksi. Jos heidät alunperin katsottiinkin pakanallisiksi, mutta kaiketi suurimmaksi osin ihan ystävällisiksi, tuli yleiseksi käsitykseksi vainojen aikana se, että noidat palvoivat paholaista ja/tai toimivat tämän apureina. Kerran vuodessa (valpurin yönä) noitien uskottiin kokoontuvan ns. noitasapattiin eli irstaisiin juhliin joissa oli isäntänä itse paholainen.
Sen aikainen yhteiskunta oli hyvin suvaitsematon seksuaalisuuden suhteen, joten noitia syytettiin kaiken muun ohella myös kaikenlaisiata riettauksista; seksuaaliset poikkeumat liitettiin usein noituuteen ja vieläpä noitien uskottiin parittelevan ihmishahmoisten demonien, naispuolisten succubusten ja miespuolisten incubusten, kanssa. Incubuksen ja tavallisen naisen uskottiin myös voivan saada lapsia keskenään. Noitien uskottiin pystyvän aikaansaamaan suurtakin vahinkoa loitsuillaan tai "pahalla silmällään", minkä lisäksi he kykenivät esim. järjestelemään rakkausasioita mielensä mukaan lemmenjuomien ja taikojen avulla.
Noidat kykenivät lentämään tai muuttumaan eläimiksi voiteittensa avulla (ei muuten mikään ihme; voiteet sisälsivät hallusinaatioita aiheuttavia kasveja, eli lentokokemukset yms. tapahtuivat lähinnä "noidan" päässä) ja heillä oli usein apunaan eläinhahmoinen demoni. Useimmiten tämän uskottiin olevan musta kissa, mikä uskomus koitui monenkin mustan kissaparan kuolemaksi. Ehkä pelottavinta noidissa kuitenkin oli heidän kyltymätön vihansa vauvoja kohtaan. Heidän uskottiin esimerkiksi surmaavan pikkulapsia juomalla näiden verta.
Mistä noidan tunsi? Menetelmiä noidan paljastamiseen riittää. Yleensä noidan uskottiin olevan normaalia kevyempi, joten toisinaan syytetty pelastui jos painoi vaa'assa enemmän kuin Raamattu (joskus tosin myös Raamattua painavammat saatettiin tuomita ja ainoa tapa selvitä oli painaa tarkalleen kirjan verran). Vesikoe oli myös yleinen; syytetty heitettiin veteen kädet ja jalat yhteen sidottuina; jos hän upposi, syytös oli aiheeton, mutta jos pysyi pinnalla, hän oli Saatanan suojeluksessa ja siis noita. Noidista uskottiin myös löytyvän kohtia, jotka eivät vuoda verta. Näitä noidan merkkejä etsittiin sitten piikkien avulla. Toisten ihmisten paljastuksetkin saattoivat tietenkin johtaa inkvisiittorit noidan jäljille.
Kenenkään mieleen ei tietenkään juolahtanut, että shokki voi aiheuttaa tilapäisen veren vuotamattomuuden tai että toiset ihmiset kelluvat fysikaalisten ominaisuuksiensa vuoksi helpommin kuin toiset.
Noitaa ei voitu noin vain tuomita ilman tunnustusta, jota sitten puserrettiinkin syytetyistä milloin milläkin keinoin. Usein käytettiin julmia kidutusmenetelmiä, esim. peukaloruuvia, jäsenten niksauttamista sijoiltaan, jalan luiden murskaamista paineella jne., unohtamatta tietenkään jatkuvaa henkistä painostusta. Aikoja vankilassa virunut nälkiintynyt, sairas ja kidutettu ihmisraukka suostui kyllä ilomielin tunnustamaan mitä tahansa inkvisiittorit keksivät ja nimeämään tusinan ihmisiä (usein inkvisiittorin johdatusten mukaan) noitakumppaneikseen päästäkseen piinasta.
Mikäli syytetty sitten pysyi tunnustuksessaan mutta kääntyi Jumalan puoleen ja katui kauheita rikoksiaan, hänet armollisesti kuristettiin ennen roviolle heittämistä. Jos hän kuitenkin perui tunnustuksen, seurasi elävältä polttaminen.
Inkvisiittoreilla oli apunaan noitien tunnistamisessa ja kuulusteluissa kirjojakin, joista kuuluisin on n. vuonna 1486 julkaistu Malleus Maleficarum (Noitavasara), jonka voi löytää tämänkin päivän kirjakaupoista, mikäli asia kiinnostaa.
Mikä on sitten totuus noitavainoista? Vastaus kuuluu: taikauskoisuus ja syntipukkien haku. Jos jokin menee pieleen, on siitä helppo syyttää jotakuta toista; lehmän kuoleman saattoi aiheuttaa se kummallinen vanha akka, jonka oli nähty tuijottavan otusparkaa ja mikäs sen helpompaa huono-onniselle viljelijälle kuin syyttää vastoinkäymisistään naapuria, jolla menee hyvin. Vauvojen ja äitien kuoleman ollessa synnytysten yhteydessä yleistä, oli helppo pistää syy vaikkapa kätilön niskoille, joka oli ilmiselvä noita joka oli katsonut äitiä ja lasta "pahalla silmällä".
Yliluonnollinen pelotti ihmistä, ja kirkon nimetessä sen paholaisesta lähtöisin olevaksi noituudeksi, oli kansan helppo uskoa. Niin menetti henkensä moni viaton; mielisairas, pakana tai ihan tavallinen ihminen.
© 1996-2004 Harmaasudet ry