Jo varhain kirkkaana huhtikuun aamuna oli Rautatientorin kulmalle kerääntynyt joukko innosta puhkuvia historianelävöittäjiä. Kyseessä oli Helsingin historianelävöittäjien kevätretki, jonka kohteena olivat Euran rautakautiset muinaismuistot sekä esihistorian opastuskeskus.
Sponsorivaroin maksettuun bussiin oli kertynyt moninainen ja melko suuri joukko ihmisiä lähinnä Viikinkiajan laiva ry:stä, Puotila -seura ry:stä ja Harmaasudet ry:stä. Pian puheensorina täyttikin tilan, taisipa joku jo silloin tapailla jotain laulunpätkääkin. Matka kului vanhoja muistellessa ja uutta suunnitellessa. Aamun tuotoksiin kuului muun muassa jossakin tapahtumassa kenties nähtävä koju, jossa yleisö pääsee maksusta ampumaan ns. tussunuolia (nahalla pehmustetut kärjet) urheaan soturipoikaan.
Perillä esihistorian opastuskeskus Nauravassa lohikäärmeessä oli oppaamme Erja Valtonen meitä vastassa pukeutuneena Euran muinaispukuun. Museo poikkesi tavallisuudesta siinä, että me turistit saimme ihan käsin kosketella miekkaa, pystykangaspuita ja vieläpä lampaanvillaa sekä muita entisajan ihmeitä. Siinä tarjoiltiin
historiaa rahvaalle mainiolla tavalla. Näyttelyyn kuului toki myös itse Euran puku, tämä hyvin rikkaan naisen ylellinen asustus, ja muita arkipäivän tarvekaluja. Kaikki, mitä oli esillä, oli peräisin Euran ympäristön kaivauksilta.
Lyhyen bussimatkan päässä oli muinainen hautausmaa, Luistarin kalmisto, josta myös Euran emännän hauta löydettiin. Ulospäin siitä näkyi vain sisäkkäin olevia kiviympyröitä ja kumpuja, mutta paikka on tutkittu tarkasti ja sieltä on kaivettu ylös paljon jäänteitä. Museoviraston hautakivenkääntelijät ovat olleet asialla.
Käräjämäellä, jossa myös piipahdimme, on nimensä mukaisesti ammoisina aikoina kenties pidetty käräjiä. Mäen päällä oli kaksitoista kiveä ympyrässä, ja niiltä on kaiketi langetettu jokunen tuomio, sillä ympäristössä oli lukuisia hautoja - tosin kivien on epäilty olevan myös jäänne pronssikautisesta haudasta, joita seudulla myös on useita. Syytetyn kivi ja hirttopuu ovat aikojen saatossa kadonneet. Paikkaa on sittemmin hallinnut pultsareiden laaja suku, mutta voitokkaassa taistelussa heidät on syösty vallasta ja paikka on nykyisin turistikohteena.
Kävimme vielä Kauttuan linnavuorella, entisen kylän paikan liepeillä. Linnavuorelta hoidettiin aikanaan seudun puolustusta. Kyllä niitä maisemia ja sinivuokkoja kannatti nousta bussista katsomaan.
Viimeinen, odotettu kohde oli rautakautinen kylä, jonka tienoilla järjestetään myös leirikouluja. Siellä ovat paikalliset historian harrastajat ja arkeologit tehneet yhteistyötä, ja tuloksena on tämä kylä, joka käsittää keittokatoksen, pajan ja asuinrakennuksen. Rakennusten seinät oli tehty savesta, lannasta ja risuista ja lattiat savesta. Asuinrakennuksessa oli turvekatto, ja keskellä lattiaa matoa muistuttava uuni, joka savutti huomattavasti enemmän kuin vaikkapa nuotio. Tilavan talon ilmanvaihto toimi katonrajassa olevilla räppänöillä. Huoneen perällä oli suuri, taljoilla päällystetty monen hengen laveri ja huonetta kiersivät penkit. Oli se vaan niin mukava paikka, että kovatkin jätkät lähtivät kyyneleet silmissä.
Nuotiolla syntyi ruokaa samalla kun vieraille tarjottiin juotavaa. Tyytyväisen näköinen väki istui piirissä penkeillä ja kallisteli savikuppejaan, ja kun se vielä sai hyvää ruokaa eteensä, olivat asiat jo oikein hyvällä tolalla. Euralainen Jouko Ylitalo kertoi oluen ja sen valmistuksen historiasta mielenkiintoisesti. Aika kului leppoisasti rupatellen auringon lämmittäessä selkää, muinainen olut sai jonkun laulamaankin. Osa harmaasusista oli pukeutunut ajanmukaiseen asuun, joten valokuva-arkistoa laajennettiin muutamin kuvin kylän maisemista.
Kotimatkalla oli tunnelma kerrassaan riehakas, vaikkakin se kotia lähestyttäessä rauhoittui monen kohdalla. Retki lienee innoittanut uusiin ajatuksiin ja ideoihin - voidaan kai siis laskea onnistumiseksi. Eurassa näytti vallitsevan omaa historiaamme arvostava ilmapiiri. En tiedä johtuuko se sitten tuloista, joita nähtävyydet alueelle tuovat, vaiko elinympäristöstä, mutta hienoa se oli.