Keskiajan eri piirteitä
Tässä osassa kerron keskiajan eri piirteistä liittyen talouteen, yhteiskuntaan, oikeuslaitokseen. Keskiaika on hyvin monimuotoinen ja värikäs ajanjakso, jonka ymmärtäminen omasta nojatuolista käsin on vaikeaa.
Keskiajan talous
Talous on hyvin monimutkainen käsite. Se sisältää kaiken ihmisten normaalista elinkeinonharjoittamisesta valuuttoihin ja pankkeihin asti. Feodaalisessa maailmassa ei ehkä ole nykyisen talouselämän likimainkaan kaikkia elementtejä ja hienouksia, mutta toisaalta feodaalinen talous on kuitenkin eritavalla monimutkaista.
Talouden perustana on vaihdanta. Se ei välttämättä tarkoita rahan käyttöä. Yksinkertaisesti henkilö vaihtaa tuotteen tarvitsemaansa toisen henkilön kanssa. Tälläinen vaihdantatalous on hyvin yleistä ja kätevää varsinkin yksilötasolla jolloin vaihdettavat asiat ovat yleensä sopivan pieniä tai muuten helposti käsiteltävissä. Lisäksi vaihdantatalous on erityisen sopivaa yleisesti ottaen paikallisella tasolla esimerkiksi aatelisherran veroina. Hän kuitenkin tarvitsee maataloustuotteita elättämään itsensä ja väkensä, joten miksi ei verottaisi sitä suoraan. Vaihdantatalous ei kuitenkaan ole paras mahdollinen silloin kun suoritukset ovat suuria, pääomia pitää siirtää pitkien etäisyyksien taa, pääomien oletetaan säilyttävän arvonsa ja mahdollisesti olevan vielä esimerkiksi helposti mitattavissa. Tällöin käytössä on rahatalous.
Rahan hyviin puoliin kuuluu lähes kaikki mikä esimerkiksi maataloustuotteista vaihdannan välineinä puuttuu. Raha ei pilaannu, se on helppo kuljettaa, laskea ja arvioida, yleensä se säilyttää hyvin arvonsa ja mikäli käytetään esimerkiksi metallirahaa, raha on myös helposti monistettavissa. Oikeastaan ainoa huono puoli on että rahalla sinänsä ei tee mitään. Tätä ongelmaa on yritetty ratkoa lyömällä rahaa esimerkiksi kallisarvoisista metalleista, jolloin rahalla olisi aina tuon kallisarvoisen metallin arvo. Ikävä kyllä kallisarvoisen metallin arvo ja määrä kolikossa tuppaa tavan takaa vaihtelemaan. Vaikka kolikon nimi olisikin kuparipenni, ei se sitä merkitse että kolikko olisi kokonaan kuparista. Mutta yleisesti ottaen raha säilyttää kohtuullisesti arvonsa koska se on tarpeellista. Ainoastaan poikkeuksellisien katastrofien aikaan inflaatio syö rahan arvon niin että ihmiset menettävät uskonsa rahaan.
Rahan arvo ja merkitys
Voidakseen ymmärtää rahan merkityksen feodaalisessa yhteiskunnassa, on olennaista olla ajattelematta rahaa sibeliuksina tai viitosina. Meidän taloudessamme raha saa arvonsa siihen lyödystä tai painetusta leimasta. Satanen on arvoltaan viidenneksen viisisatasesta, huolimatta siitä että molemmat ovat samaa materiaalia, ja molempien tekemiseen menee suunnilleen sama aika. Keskiajalla rahaa ei käsitellä rahana, vaan materiaalina. Kultamarkka ei ole ar- vokkaampi kuin hopearaha ei koska siinä on erilainen leima, vaan koska se on lyöty kullasta. Samasta syystä viisisatanen ja sibelius olisivat suunnilleen saman arvoisia. Vaihdannan välineiden keskinäinen arvo vaihtelee alueellisesti ja tietenkin ajallisesti. Periaatteessa kyseessä on rahan arvo verrattuna ruokaan ja tuotteisiin. Rahalla on suurin arvo kaupungeissa ja vastaavissa paikoissa, joissa on tai joihin joinakin tiettyinä aikoina muodostuu vilkasta markkinointia. Tällaisiin paikkoihin raha tarjoaa sopivan yleisen vaihdannan välineen. Siksi kaupungeissa raha on yleisin maksun väline. Poistuttaessa kaupungeista maaseudulle rahan merkitys vähenee. Maalaisilla rahalle on huomattavasti vähemmän käyttöä. Oikeastaan käyttö riippuu siitä kuinka paljon maalaisilla on mahdollisuutta päästä edellä kuvattuihin markkinapaikkoihin tuhlailemaan, tai esimerkiksi, minkälaisia mahdollisuuksia heillä on laittaa lapsiaan esimerkiksi kisällin oppiin. Suurimmassa osassa läntistä maailmaa raha on kuitenkin käytettävissä myös maaseudulla, joskaan ei kovinkaan yleisenä valuuttana. "Montako koppaa se tekee vehnässä, tai montako tiuta kananmunissa". Paljon yleisempää kuin rahan käyttö, on vaihtaa suoraan tuotteita ja on varmasti vielä syrjäisiä paikkoja, joissa rahaa ei käytetä lainkaan. Mutta yleisesti ottaen voidaan sanoa, että rahan vähäiseen käyttöön on ennemminkin syynä rahan vähäinen määrä, kuin ihmisten haluttomuus sen käyttämiseen. Kolikot oli lyötävä yksitellen hyvin hankalalla ja epäkäytännöllisellä systeemillä, ja lisäksi liikenneyhteyksien surkeus sekä esimerkiksi pankkilaitoksen puute hankaloittivat rahan yleistymistä. Kaiken kaikkiaan rahaa ei yksinkertaisesti riittänyt kuin harvoille, tai tiheästi asutuille alueille. Tästä kertoo se, että rahan määrän lisäännyttyä, se lähes automaattisesti alkoi korvata vaihtotaloutta. Sen lisäksi, että rahan arvo vaihtelee alueellisesti, vaihtelee se myös ajallisesti. En tarkoita tällä historiallisia aikakausia tai tapahtumia suoranaisesti, vaan viittaan ainoastaan siihen, että aikojen ollessa tiukat rahaa ei voi syödä. Katastrofit kuten sodat, nälänhädät ja eritoten voimakkaammat ruttoaallot muun muassa romahduttavat rahan arvon ja osin siitä johtuen käytönkin hyvin nopeasti. Yleisimmin kuitenkin, tällaiset "lamakaudet" ovat lyhyitä ja luon- teeltaan paikallisia. Yleensä niihin liittyy lisäksi vastailmiönä toisilla alueilla rikastumista ja vaihdannan lisääntymistä. Tällaiset taloudelliset häiriöt eivät ole mitenkään ihmeellisiä tai harvinaisia. Katovuosia on hyvin usein siellä täällä, kulkutauditkaan eivät ole harvinaisia, muun muassa rutto piti tapanaan uusiutua pienempänä epidemioina silloin tällöin. Lähes poikkeuksetta tilanne on kuitenkin normalisoitunut suhteellisen nopeasti kriisin mentyä ohi.
Keskiajan oikeuslaitos
Oikeus on yksi keskiajan monimutkaisimmista ja samalla kiehtovimmista asioista. Keskiajan oikeudella on kaksi pohjaa. Toinen pohja on kreikkalais - roomalainen vanha antiikin ajoista periytynyt oikeus ja toinen on germaanis - kelttiläinen myöskin perimältään aika vanha oikeuskäytäntö, joka monin paikoin korvasi roomalaisen oikeuden.
Oikeuden toteutuminen ja sen esteet
Oikeuden jakamisessa (meille tutulla tavalla) oli huomattavia esteitä. Ensinnäkin juuri kukaan ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Siksi oikeuden jakaminen kirjoitetun oikeuden mukaan oli käytännössä mahdotonta, ja vaikka lukutaitoisia olisikin sopivalla tiheydellä, lakikirjojen kopioiminen kaikille oli mahdoton tehtävä. Kaikki luostarit kopioivat jo raamattuja ja muita uskonnollisia tekstejä, eikä niitäkään riittänyt tarpeeksi. Kirjoitustaidon puutteessa oikeudenkäynneistä ei voitu pitää pöytäkirjaa kuin harvoissa tapauksissa, eivätkä lukutaidottomat voineet niitä tarkastaa. Kirjanpidon puutteessa ja muun muassa pitkien välimatkojen takia tuomioista valittaminenkin olisi käytännössä mahdotonta.
Ajattele jos asuisit 150 kilometrin päässä Helsingistä. Se on matka jonka nopeasti hoidat junalla tai autolla. Ajattele itseäsi keskiajalla. Sinulla ei ole karttaa, eikä oikeasti ole olemassa mitään tietä. Sinulla on käytössä vain jalkapatikka ja matka on täynnä susia, mierolaisia, nälkää ja muita vaaroja. Sen saman 150 kilometrin matkan hoitamiseen sinulta menisi loputon jalkapatikka, etkä välttämättä pääsisi perille ikinä. Voisitko silloin mennä Helsinkiin hoitamaan joitain pieniä asioita ja voisiko silloin joku Helsingistä tulla aina kylääsi katsomaan että jonkun yksilön oikeuksia kunnioitetaan.
Jos nykyaikaa ja keskiaikaa vertaa keskenään löytyy määrättömän paljon sellaisia pieniäkin asioita, jotka tehokkaasti estävät todellisen nykyaikaisen oikeuden toteutumisen. Ajattele niinkin yksinkertaista asiaa kuin henkilöllisyyden todistamista. Nykyään riittää jos vilautat ajokorttia tai kerrot sotusi virastossa. Keskiajalla ei ole mitään sellaista. Se etäisyys jonka sisällä sinun naamasi tunnetaan on keskiajalla käsittämättömän lyhyt, ja sen ulkopuolella asioiden hoitaminen on tuplasti vaikeampaa.
Tiedon saanti ja välittäminen on nykyään käsittämättömän helppoa, puhelin, radio, televisio ja vaikkapa internet tekevät tiedon saamisen helpoksi ja jopa reaaliaikaiseksi. Keskiajalla tieto kulkee suusta korvaan metodilla ja yleensä korkeintaan patikkavauhdilla. Lisäksi törmätään tiedon luotettavuusongelmaan, ja hankalaksi kysymyksen tekee myöskin se, että keskiajan ihmiset olivat hyvinkin herkkäuskoisia. Kaikki nämä ja monet muut seikat yhteiskunnassa vaikuttivat siihen että oikeuslaitos ja oikeuskäytäntö oli sellainen kuin oli. Kun seuraavaksi kerron oikeuslaitoksen "toiminnasta", mieti mielessäsi miksi asiat toimivat niinkuin toimivat.
Oikeuslaitos ja sen toiminta
Ajattele primitiivisintä oikeuden ja suojelun muotoa mitä keksit. "Tuolta uskaltaa ryöstää, mutta tuolta ei, kun sitä suojelee tuo." Siinä on paljon keskiajan oikeudesta. Periaatteessa oikeus suojasi kaikkia vapaita miehiä, mutta toisia enemmän kuin toisia. Kansa oli jo silloin (hyvin varhaiskeskiajalla) jakaantunut ylhäisiin ja alhaisiin (Eorls ja Ceorls Englannissa).
Tyypillistä oikeudelle oli että, se suojasi hyvin korkeita ylimyksiä, joilla oli valtaa ja voimaa suojella itseään. Tavallista kansalaista laki ei automaattisesti suojannut itse asiassa lainkaan. Siksi alhaisten tuli pyrkiä ylhäisiä suojelevan lain siipien suojaan. Tällöin ylhäiset ottivat palvelukseensa alasäätyisiä eri tehtäviin. Aatelisella oli valtaa ja voimaa toteuttaa alaistaan kohtaan rikkonutta vastaan sopiva rangaistus. Braveheartia katsoneet muistanevat tämän "Rikos kuninkaan miestä vastaan on sama kuin rikos kuningasta vastaan." Siitä on kyse, ylimys suojaa arvovallallaan alempiaan ja he alistuvat ylimyksen vallan alle.
Ongelmalliseksi muodostuvat ne jotka eivät ole kenenkään vallan ja suojeluksen alaisia. He ovat yleensä suoraan lainsuojattomia, eli heitä vastaan tehdystä rikkomuksesta ei rankaissut kukaan, huolimatta siitä oliko tuo onneton rikollinen laisinkaan vai varsinainen pyhimys. Toisinaan oli toisenlainen käytäntö, jokaisen miehen tuli saada käräjille 12 muuta vapaata miestä. Tämä tusina miehiä oli takaamassa syytettyä tai syyttäjää. Ellei hänellä ollut tusinaa tukijoita hän oli lainsuojaton. Tällöin laki tietenkin tuppasi suojelemaan vain paikallisia.
Jos suojeleminen oli keskiajalla ongelmallista, niin oli myös rankaiseminen. Edellä mainittuja oikeuden esteitä miettimällä ei ole vaikea todeta, että syytetyn saaminen tuomiolle voi olla hyvinkin vaikeaa. Yleisesti käytetty metodi oli jakaa kansa kymmenen miehen ryhmiin joista yhdeksän muun tehtävänä oli saada kymmenes tuomiolle tämän tehtyä jonkin rikoksen. Elleivät he onnistuneet joutuivat he yhdessä kärsimään rangaistuksen. Toinen yleinen keino oli suurentaa vastuullisten piiriä. Jos varsinaisen syyllisen rankaiseminen on ylivoimaista, rankaistaan sukua. Oletetaan että aatelisherra A tappaa toisesta aatelis-suvusta rengin B, ei ole olennaista saadaanko murhan tehnyt herra A tuomiolle, riittää kun tapetaan hänen suvustaan vainajan kanssa saman arvoinen henkilö, huolimatta siitä oliko tällä asian kanssa mitään tekemistä.
Kenties huomionarvoisinta oikeuden toteutumisessa on se että rikoksen tutkivat, lain tulkitsevat ja tuomion täytäntöönpanevat samat tahot. Aatelinen tutkii, tulkitsee ja tuomitsee. Silloinkin kun aatelinen ei jouda ja tuomiovalta putoaa esimerkiksi papin tai voudin syliin, on tavallista ettei tuomitsijoilla ole mitään lainopillista koulutusta. Oikeudenkäynnit ovat tietenkin hyvin paikallisia ja tuomiot vaihtelevia tuomarin mielenlaadun, yleisen mielipiteen ja rangaistavan pärstävärkin mukaan, noin muutaman mainitakseni. Eli itse asiassa et voi aina odottaa saavasi mitään todellista oikeutta. Yleensä tuomion aikaansaaminen tuntuu olevan tärkeämpää kuin syyllisten rankaiseminen.
Rikos kaupungissa
Kaupungit ovat sekä poikkeus että sääntö normaalissa feodaalisessa ajattelussa, jossa kaikki maa kuuluu jonkin aatelisen hallintaan. Alunperin jokainen kaupunki on tehnyt niin, mutta aikaa myöten jokainen itseään kunnioittava kaupunki on ostanut itsensä vapaaksi. Paronien linnojen ympärille rakentuneista kaupungeista ei juuri yksikään ole itsenäistynyt, eikä tietenkään lännen valtioiden alueen ulkopuolella olevat kaupungit kuulu missään muodossa feodaaliseen valtaan.
Yleensä kaupunkien hallinnosta vastaa raati jota johtaa "pormestari". Lakia valvovana elimenä on kaupungeissa kaarti, ja yleensä tuomioistuimien virkaa hoitavat asiaan koulutuksen saaneet (toisinaan kirkon)miehet. Laki ja sen toteutuminen on kaupungeissa tarkempaa ja tärkeämpää kuin maaseudulla. Jokainen todellinen kaupunki on riippuvainen kaupasta ja sinne tulevista kauppiaista. Siksi kaupunkien on virallisellakin tasolla pyrittävä osoittamaan että he harjoittavat tasapuolista oikeutta.
Periaatteessa jokaisella kaupungilla voisi olla oma oikeus, mutta usein pienemmät kaupungit käyttävät lähimpien suurempien kaupunkien oikeutta ja lakia (yleensä tuomittiin paikanpäällä esikuvana olevan kaupungin lain mukaan). Toisin kuin maaseudulla laki on kirjoitetussa muodossa, ja yleensä kaikkien saatavilla katedraaleissa, raatitalossa tai merkittävissä luostareissa. Harvat ihmiset osaavat lukea, mutta rikos ja rangaistus on yleensä selkeästi kuvitettu.
Kaupungeissa on siis, kuten mainitsin, kaksi lain ja oikeuden kannalta tärkeää instanssia. Toisaalta lain kirjoittava ja oikeutta jakava mahdollisimman puolueeton tuomaristo joka mahdollisuuksien mukaan koostuu lainoppineista eikä pelkästään lukutaitoisista. Toinen instanssi on kaarti, jonka tehtävänä on valvoa elämää kaupungissa ja parhaansa mukaan ottaa kiinni rikolliset. Kaarti on kuitenkin vain osaksi sinänsä puolueeton. Yleensä osa kaartista on raadin hallinnassa, osa kuuluu eri mahtisukujen omiin joukkoihin, joillakin killoilla on palkkasotureita jne.
Rikoksen tekeminen kaupungissa ei ole vaikeaa sinänsä. Vaikka katujen tungoksen takia silminnäkijöitä olisikin tavallaan paljon, ei kukaan yleensä saman tungoksen takia näe mitään. Vastapainoksi tälle havaitun rikollisen kiinnisaaminen ei ole harvinaista. Pakeneminen samassa ruuhkassa on äärimmäisen hankalaa. Yleensä rikollisen havaitsemista seuraa valtava huutomyrsky (varas! varas!), joka au- tomaattisesti seuraa rikollista meni tämä minne meni. Rohkeimmat koettavat kaataa ja taklata pakenijan, ja siten vangita tämän kunnes vartiosto ehtii paikalle.
Tästä opetuksena tietenkin yö on rikollisille parempaa toiminta-aikaa. Liikennetta on huomattavasti vähemmän, tosin varastettavaakin on vähemmän. Itse asiassa jokainen yöllä liikkuja on vartioston mielestä potentiaalinen rähinöitsijä. Yöllä on kaupungeissa ulkonaliikkumiskielto, ja vartiostolla on oikeus pidättää jokainen haluamansa myös yöllä, vähintään hiippari joutuu maksamaan yleensä noin 5 kupari- pennin suuruisen sakon. Tämä on huomionarvoista niille pelaajille jotka ovat kaupungissa varattomina.
Toisin kuin maaseudulla, kaupungeissa oikeus on fyysistä. Suurin osa rangaistuksista on joko sakkoja tai fyysisiä rangaistuksia, tai niiden yhdistelmiä. Suhteessa kovimmin tulee turpaan kaikenlaisesta varastelemisesta. Kuten jo mainitsin kauppa on kaupunkien elinehto ja turvallisuus on kaupan syntymisen edellytys. Siksi varastelemista kannustetaan mahdollisimman vähän. Kohtuullisen pienistäkin varasteluista pääsee helposti hirteen.
© 1996-2004 Harmaasudet ry