Katsaus viikinkipitoihin Epoossa 14.-15.12.1996
Olav Thorfinnsson oli lähtenyt retkelle Itämaahan loppukeväästä. Suuri osa Olavin alueiden miehistä oli lähtenyt mukaan, heidän lisäkseen vielä muutama sata miestä jaarli Gerdilta ja jaarli Erikilta - yhteensä noin 50 laivaa. Loppusyksystä olivat muutamat laivat palaneet kotiin haavoittuneiden kanssa.
Olav itse palasi hieman ennen lumen tuloa. Retki Itämaahan oli onnistunut hyvin ja juhliakseen voitokasta paluutaan, järjesti Olav isot pidot. Vieraita saapui kaikkialta ympäri maan ja juhlat kestivät monta päivää.
Miten kävi?
Peli pidettiin Epoon nuorisotalolla 14.-15.12.1996. Pelaajat saapuivat paikalle jo perjantaina 13. päivä, ja peli alkoi suurimmalla osalla lauantaiaamuna herätessä - kaartilaisilla oli hommia jo perjantain-lauantain välisenä yönä. Pelipaikka oli suhteellisen suotuisa; käytettävissä oli keittiö, vessat ja jopa juokseva vesi sekä sähköt.
Pelinjohtajien suurimmaksi ongelmaksi muodostui pelaajien puute. Alussa ilmoittautumisia tuntui tulevan jopa liikaa, mutta muutamaa viikkoa ennen peliä tuli paljon peruutuksia eikä uusia pelaajia ehditty hankkimaan tilalle. Loppujen lopuksi 80 hengelle suunniteltuun peliin saapuikin vain noin 60 pelaajaa. Tämä vaikutti tietenkin muiden hahmojen peliin, vaikka pelinjohtajat yrittivätkin siirtää tulematta jääneiden pelaajien juonia muille. Myös pelin budjetistä puuttumaan jääneet vajaa puolitoista tuhatta markkaa piti jonkun silti maksaa, mutta loppujen lopuksi peli ei ollut taloudellisesti aivan niin iso katastrofi, kuin mitä oli odotettavissa.
Alunperin peli oli suunniteltu kestämään noin 30 tuntia. Lauantaiaamuna peli alkoi ja sen olisi pitänyt kestää yhtä menoo sunnuntaiaamupäivään saakka. Pidot eivät olleet kuitenkaan kovin vauhdikkaita ja joillakin pelaajilla oli tylsää, joten ne rupesi trashaa. Tästä johtuen peli keskeytettiin lopulta ja jatkamaan päästiin vasta sunnuntai aamuna. Ilta sujui kuitenkin ihan mukavasti tanssien ja painien vaikkakin off-game henkisesti. Monet pelaajat valittivatkin, että peliä ei olisi pitänyt päästää off-gameen, jos oli kerran luvattu peliä koko yön, mutta...
"Saat näistä valkoisen karhun taljoista viisi metriä sinistä silkkiä."
Suuri osa pitoihin saapuneista vieraista oli kauppiaita, ja kauppaa käytiinkin pelissä todella paljon. Jaarli Olavkin kävi suurimman osan pitoja edeltävästa ajasta kauppaa. Edellinen retki itään oli vasta loppunut, mutta Olav suunnitteli jo uutta matkaa ja varusti hiljalleen nyt armeijaansa. Itämailta saadut turkit menivät melkein kaikki ja vastaan jaarli sai 15 metriä hienoa Miklagårdilaista silkkiä sekä rautapaitoja ja miekkoja. Kauppias Ejulfin kanssa keskusteltaessa syntyi ideä miehittää myös retki länteen Viininmaahan, jossa Ejulfin mukaan olisi erästä pehmeätä puuta, jolle olisi kysyntää Miklagårdissa. Godi Thorleifilta jaarli sai vaihdettua hyvän, pitkiin merimatkoihin soveltuvan laivan laivan maata vastaan idässä, mutta vielä tarvittaisi noin puoli tusinallista laivaa. Itämaalaiselta kauppiaalta Tapiolta Olav vaihtoi myös hylkeennahkoja, joista saisi lämpimiä, tuulta ja vettä kestäviä pukuja Viininmaahan tehtävää retkeä varten.
Kauppiaat tekivät tietenkin myös keskenään useita kauppoja, ja pistivät alun myös mahtavalle kauppaliitolle, jolle saivat myös jaarlin siunauksen. Liiton perustivat kauppiaat Tapio itämaista, Yaroslav Holmagårdista (Novgorodista) ja Igor Kiovasta. Alkuun pääsy oli ainakin hyvä, kun sveanmaalainen kauppias Ejulf myi kaikki kauppasuhteensa sekä kolme laivaansa liitolle ja jaarli Olav lupautui takaamaan kauppamajojen turvallisuuden hänen alueillaan - vastaan hän saisi kolmekymmentä Miklagårdilaista haarniskaa ja miekkaa sekä kolmanneksen kaikista tuloista hänen alueillaan.
Tavarakaupan lisäksi käytiin myös hieman naimakauppaa ja lopulta päädyttiinkin pitämään kahdet häät. Vanhan päällikön Kjeld Sigvarthssonin tyttären Ragnhildin sai Holmagangan jälkeen Olavin vasalli nuori päällikkö Helgi. Toisen liiton yksi puoli oli jaarlin tytär Sigrdrifa, mutta toiseksi puoleksi olikin monia ehdokkaita. Muun muassa kiovalainen kauppias Igor, kauppias Ulfin pakanallinen poika Asved ja kuninkaan ritari Sven Björnedael ilmaisivat kiinnostustaan jaarlin tytärtä kohtaan. Sigrdrifa kun oli kiihkeä pakana, kieltäytyi aluksi kristilliselle Svenille menemästä, eikä hän mitään kauppiastakaan halunnut, mutta kun hän sai ritarilta lopulta luvan pysyä pakanana liiton solmimisen jälkeenkin, päätyi hän siis Svenin vaimoksi. Tämä liittoi oli alku myös mahtavalle sotilasliitolle jaarli Olav Thorfinnssonin ja ritari Sven Björnedaelin sukujen välillä. Sven yritti naittaa Olaville vielä siskoaan liiton vahvistamiseksi, mutta omissa naima-asioissa jaarli ei kiirehtinyt.
Jaarli Olav sai myös aika paljon painostusta ottamaan kaste vastaan. Ritari Sven teki selväksi, että jollei jaarli kastetta ota, vähentää kuningas Olavin maita ja valtaa, ja kun paikalle saapunut saarnamies Rainulf tuli jaarlin juttusille, mukanaan hieno reininmaalainen miekka lahjana, oli päätös selvä. Suurin osa kansasta oli kuitenkin pakanallinen vielä ja Olav teki lupauksen, että ketään ei tultaisi pakottamaan Valkean Kristuksen uskoon. Jokaiselle halukkaalle järjestettiin silti tilaisuus ottaa kaste vastaan.
Myös uusi retki Itämaahan oli jo suunnitteilla ja aluksi jaarli ajatteli mennä sinne miekka kädessä kuten viime keväälläkin. Kuitenkin puhuttuaan Itämaalaisen kauppiaan Tapion kanssa, Olav alkoi epäillä sotaisien suunnitelmiensä toimivuutta. Tapio kertoi nimittäin, että jo valloitetuista alueista itään alkaisi Hämeen kuninaan alueet, ja että hämeeläisen ovat kovaa väkeä, jotka eivät helpolla alistu. Loppujen lopuksi Olav päätti ainakin aluksi mennä sinne rauhallisin kainoin vieden sinne varallisuutta ja ammattitaitoa. Miehiä ja aseita tarvittaisiin kuitenkin.
Itämaan alueiden läänitys oli yksi pitojen puheaiheista. Jaarli keskusteli poikiensa ja äpäränsä äidin Svanhildin kanssa asiasta ja päätyi lopulta antamaan alueet äpärälleen Agnarrille. Perijäksensä Olav valitsi pakanallisen poikansa Gustavin - tämä kun tuntui olevan kaksosista järkevämpi - ymmärsi jopa, että ei se kristinusko niin huono olekaan, vaikka pakana olikin.
Osalla hahmoista peli alkoi jo yöllä. Aamulla herätessä oli saarnamies Rainulfin Olaville lahjaksi suunniteltu reininmaalainen miekka varastettu. Ketään ei osattu epäillä, mutta miekka ei saanut jäädä löytämättä, joten jaarli lupasi kilon hopeata palkkioksi löytäjälle. Muutamat palvelijat sitten löysivätkin sen kun olivat puita hakemassa ja saivat myös palkkionsa. Itse asiassa toinen miekan löytäneista palvelijoista, itämaalainen orja Väinö, olikin yksi kolmesta miekan varastajasta. Pelissä syyllistä ei kuitenkaan löytynyt ja kaartilainen Sturla, orja Väinö sekä pakana Asved jäivät rankaisematta.
Pidot eivät olleet aivan niin vauhdikkaita, kuin mitä oli suunniteltu koska muutamat viihdyttäjät olivat jääneet tulematta. Skaldi Egil kertoi vieraille kuitenkin tarinan ja käytiin myös monia painiotteluita, yksi jopa itse jaarlin ja ritari Svenin välillä. Tämä loppui pitkän ja tasaväkisen ottelun jälkeen niukasti Olavin voittoon. Myöhemmin illalla vieraat viihdyttivät itseään tanssimalla ja pelaamalla.
Loppujen lopuksi - sitä off-game osuutta lukuun ottamatta - palaute on ollut tarpeeksi hyvää, jotta kannattaisi harkita jatko-osan järjestämistä, but that's another story...
© 1996-2004 Harmaasudet ry