Kanerva ja pihlaja
Hyötykasveja-palsta esittelee erilaisten kasvien hyötykäyttöä. Pääosassa ovat Suomessa yleiset, useimpien tuntemat lajit. Edellisessä osassa (Airut 4/97) kerroin nokkosesta ja siankärsämöstä, tällä kertaa ovat vuorossa kanerva ja pihlaja.
Kanerva
Kaikille tuttu kanerva ei ole ainoastaan koruttomalla tavallaan kaunis vaan myös erittäin käyttökelpoinen ja hyödyllinen kasvi. Sitä voi käyttää punontatöihin, vuoteen pehmikkeeksi tai karjan rehuksi, siitä voi valmistaa luutia ja harjoja, sitä voi käyttää värjäämiseen ja koristeeksi. Ruostuneita rautapatoja on puhdistettu keittämällä niissä kanervaa vähässä vedessä. Kuivattuja kukkia on myös käytetty jauhojen jatkeena pula-aikojen hätäleivissä.
Kanervalla on käyttöä myös rohdoksena: Sillä on rauhoittava vaikutus, joten hermostuneisuutta jaunettomuutta voi lääkitä kanervankukkateellä. Sama tee tehoaa myös, vilustumiseen, yskään, munuais- ja rakkovaivoihin sekä reumaan. Lihasheikkouteen voi koettaa kokonaisia versoja yrttikylvyissä.
Melkoisen hyödyllinen kasvi siis.
Pihlaja
Muinaiset suomalaiset pitivät pihlajaa pyhänä puuna, mutta pyhyyden lisäksi se on myös erittäin monikäyttöinen hyötykasvi. Sen kukkia ja nuoria lehtiä voi kuivata teeksi ja marjat kelpaavat niin mehuihin, viineihin, hilloihin kuin vaikka kuivattuna leivontaan jauhojen jatkeeksi. Eri puuyksilöiden marjoissa on makueroja, mikä kannattaa huomioida marjoja käytettäessä.
Tuoreet pihlajanmarjat saattavat syötyinä aiheuttaa pahoinvointia, ripulia, oksentelua ja munuaisvaurioita niiden sisältämien haitallisten aineiden vuoksi, joskin joskus kourallisenkaan syöminen ei ole aiheuttanut minkäänlaisia oireita. Keitettyinä marjoja voi kuitenkin syödä huoletta. Lönnrotin Suomen Kasvistossa sanotaan myös, että "sikoja taidetaan lihottaa pihlajanmarjoilla".
Pihlajanmarjoja on käytetty myös rohdoksena. Kuivatusta marjoista tehdyllä teellä on lääkitty niin reumaa, kuukautiskipuja ja munuaisvaivoja kuin myös keripukkia (C-vitamiinin puutostilaa, josta seuraa mm. ihoverenvuotoja, ienten turpoamista ja hampaiden irtoamista, suun limakalvon haavaumia sekä lihaskipuja). Marjojen pureskelu auttaa käheyteen ja lisäksi niillä on todettu olevan virtsan eritystä lisääviä ja ulostavia ominaisuuksia.
Pihjajan puuaines on kovaa ja tiivistä ja sitä on käytetty mm. työkalujen varsiin, tarve-esineisiin ja puuleikkauskoristeisiin. Kuorta on käytetty parkitsemiseen ja värjäämiseen. Lisäksi pihlaja on kuitukasvi, josta voi valmistaa vaikka köyttä.
Muistathan:
Älä kerää kasveja vilkasliikenteisten teiden varsilta tai muista saastuneista paikoista - myrkyt siirtyvät suoraan kasveihin. Pese syötäväksi aiotut kasvit huolellisesti. Älä kerää kasveja, joita et tunnista varmasti. Mikäli kuivaat kasveja lääkintäkäyttöön, uusi varastosi riittävän usein - kasvit menettävät tehonsa parissa vuodessa.
Tähän perään esittelisin pari hyväksi havaitsemaani kasveista kertovaa kirjaa.
Toivo Rautavaaran teon Mihin kasvimme kelpaavat on miltei klassikon asemassa - eikä suotta. Kirjassa on esitelty kasvit viinimarjasta ruusuun, ulpukasta poronjäkälään ja kerrottu mihin kukin kelpaa. Kirja kertoo, milloin mitäkin kasvia tulisi kerätä ja se sisältää selostusten muassa reseptejä ruokien, mehujen ja teejuomien tekoa varten. Itse olen ollut kirjaan suurimmalta osin tyytyväinen, mutta puutteitakin on: useiden kasvien ulkonäkö kyllä selostetaan sanoin ja monien kohdalla on myös mustavalkoinen piirroskuva kyseisestä lajista, mutta kasvien tunnistaminen niiden varassa on kyllä aikamoista riskien ottamista, eli ellei ole kummoinenkaan kasvintuntija, kannattaa metsäretkille varata mukaan myös kunnollinen värikasvio. Toinen puute on se, että itse yrttilääkinnästä kiinnostuneena olen kyllästynyt pläräämään kirjaa läpi etsiessäni johonkin tiettyyn vaivaan auttavia kasveja, minkäännäköistä listausta tai luetteloa kun ei opuksessa ole. Uskallan kuitenkin suositella kaikille kasvien hyötykäytöstä kiinnostuneille.
Turkka Aaltonen ja Nalle Corander ovat koonneet aivan upean tietopaketin Luonnonvaraiset hyöty- ja myrkkykasvit. Jokaisesta kasvista käyttötarkoituksineen löytyy lyhyt selostus, jonka yhteydessä näkyy kartasta kasvin levinneisyys Suomessa sekä kasvin (ikävä kyllä tässäkin mustavalkoinen ja piirretty) kuva. Sivujen reunoissa on symboleita, jotka kertovat kasvin käytöstä. Kasvien nimet esiintyvät ei vain suomeksi ja latinaksi vaan myös ruotsiksi ja englanniksi paitsi kasvien esittelyistä myös omista hakemistoistaan. Tämä puoli on erityisen mainio siksi, että ainakin itse olen usein joutunut etsimään tietoa englanninkielisistä lähteistä ja sen kielinen hakemisto siis säästää sanakirjan selailun vaivan. Kirjalla on vielä muitakin hyviä puolia, nimittäin sen loppuosasta löytyy ohjeita ja reseptejä ynnä muuta tietoutta. Jos haluan valmistaa teetä, voin ottaa esille kohdan "Teen valmistukseen kelpaavat kasvit". Samanlaisia listauksia löytyy myös esim. syötävistä marjoista ja hedelmistä, maustekasveista, salaattikasveista, syötävistä siemenistä ja pähkinöistä, tuholaiskarkotteiksi käyvistä kasveista jne. Myrkkykasvit on eritelty selkeästi ja rohdoskasveista löytyy juuri sellainen luettelo, jollaista Rautavaaran kirjaan toivoisin; vaivat toimivat otsikoina ja niiden alta löytyy sitten hoitoon sopivia kasveja.
Turha varmaan sanoakaan, että Luonnonvaraiset hyöty- ja myrkkykasvit on mielestäni kerta kaikkiaan mainio teos, lukuunottamatta kasvien tunnistusta helpottavien värikuvien puutetta... Noh, kasvio vain mukaan ja menoksi.
© 1996-2004 Harmaasudet ry