Johdatus Eddaan (A 2/99)
Saemund Viisas (1055-1133) oli Islannin historiankirjoituksen isä. Hän asui Lounais-Islannissa, Oddissa. Islantilainen perimätieto kertoi kauan hänen ansiokseen Edda -runojen sepittämisen tai vähintäänkin kokoamisen. Vaikka myöhempi tutkimus ei tätä teoriaa enää tuekaan, tunnetaan Edda yhä nimellä Saemundin Edda eli Runo-Edda. Se on vuonna 1643 löydetty pergamenttikäärö, joka sisältää 29 runoa. Tieteelliseksi nimekseen se sai Codex Regius nro 2365.
Mitä tarkoittaa sana ‘Edda’ ja mistä se tulee? Ennen Codex Regiusta löydettiin eräs mytologian ja ruonouden oppikirja. Se oli tehty Islannissa 1220-luvulla ja siitä on olemassa useita eri käsikirjoituksia 1200- ja 1300-luvuilta. Eräs upsalalainen käsikirjoitus ilmoitti teoksen nimeksi hyvin selkeästi Edda ja tekijäksi Snorri Sturlusonin. Tätä kutsuttiin sitten Snorrin Eddaksi ja kun myöhemmin löytyi eräs toinen runoteos, jota Snorri paljon siteerasi, sai se nimekseen Saemundin Edda erotukseksi edellisestä.
Edda-sanan luultiin ensin merkitsevän ‘runoutta’. Se yhdistettiin sanaan, joka tarkoitti ‘järkeä’ tai ‘sielua’. Sitten Jacob Grimm löysi sanan eräästä Edda-runosta merkityksessä ‘isoäidin runot’. Tästä syntyi käsitys siitä, että Edda-runot oli tarkoitettu muinaisrunoiksi, joita esiäiti kertoi jälkipolville. Silti todennäköisempi on Eiríkr Magnússonin selitys Eddan olevan genetiivimuoto sanasta Oddi: Snorrin teos olisi siis ‘Oddin kirja’. Tätä perustelee Edda-runojen luonne ja islantilaisille ominainen tapa käsikirjoitusten nimeämiseen. Lisäksi, kun otetaan huomioon, kuinka tärkeä paikka Oddi oli Snorrille - hän eli siellä kolmivuotiaasta 19-vuotiaaksi - vaikuttaakin tämä sangen luonnolliselta, että hän olisi nimennyt kirjansa kunnioittamaan ensimmäistä tuntemaansa opinahjoa. Kuinka lieneekin, on kaikilla kolmella selityksellä yhä kannattajansa.
Edda-runosto on koko Pohjolan aarre. Se on kirjallinen teos, joka kertoo muinaisen Pohjolan väen uskonnosta, tavoista ja elämänkatsomuksesta. Taiteelliselta arvoltaan se on korkeimpien hengentuotteiden rinnalla. Edda-runot jakautuvat kahteen pääryhmään, sankarirunoihin ja jumaltarustoon.
Edda-runot ovat syntyneet eri aikoina. Myös niiden kielellinen asu ja sävy vaihtelee. Herooisten, arkaaisten, väkivaltaisten ja julmien tarujen joukossa on kauniita kaipuun ja valituksen säveliä. Eddan sankarien ja sankarittarien karuun arvomaailmaan kuuluu jumalten kunnioitus kaikessa loistossaan, vilpittömyys sanoissa ja teoissa, soturien urheus ja kestävyys taistelussa sekä valan velvoitus. Myös uskollisuus on lisättävä tähän sarjaan, ennen kaikkea uskollisuus omaa perhettä ja sukua kohtaan; verikosto on moraalinen velvoite, jota suvun jäsenet eivät voi väistää.
Kesyttömän Pohjolan sankarit ja sankarittaret ovat ehdottomia sekä vihassa että rakkaudessa. Heidän ajattelulleen on ominaista lapsenomainen puhtaus. He osaavat alistua traagisiin kohtaloihin ja antaa kaiken jumalten käsiin. Kaikki on heille ennalta määrättyä: "Ei kukaan elä iltaan yli nornain tahdon".
© 1996-2004 Harmaasudet ry