Hnefatafl oli luultavasti yksi yleisimmistä lautapeleistä muinaisina aikoina, ja se oli melko varmasti kehittynyt roomalaisesta latrunculista (soturit). Hnefatafl on yksinkertainen taktinen taistelu, jossa joukko henkivartioita puolustaa kuningasta isompaa hyökkäävää joukkoa vastaan. Peliä voidaan pelata laudoilla, joilla on 7x7, 9x9, 11x11, 13x13, 15x15 tai 19x19 ruutua. Keskimmäinen ruutu on yleensä merkitty jollain tavalla.
Norjan Gokstadista on löydetty eräs kaunis kaiverrettu kokoa 13x13 oleva peli-lauta. Sen toisella puolella oli alusta erästä toista peliä varten. Monia muita Hnefatafl-lautoja on lyödetty entisiltä viikinki ja anglo-saksi alueilta, mutta suurin osa niistä oli erittäin yksinkertaisia. Monet oli merkitty ainoastaan puuhiilellä, tai kaiverrettu muutamilla yksinkertaisilla viivoilla.
Pelinappulat olivat yleensä puolipallon muotoisia. Laudalla, jossa oli 9 ruutua jokaisella sivulla, käytettiin 16 hyökkääjää, 8 puolustajaa sekä kuningasta.
Vaikkakin myöhämpänä keskiaikana shakki oli yleisin lautapeli, hnefatafl on säilynyt Walesissä, ja siitä on mainittu myös eräässä kirjoituksessa vuodelta 1587. Siinä peliä kutsuttiin tawlbwrdd'iksi ja sitä pelattiin laudalla kokoa 11x11 ruutua, 24 hyökkääjällä ja 12 puolustajalla sekä kuninkaalla.
Vuonna 1732 ruotsalainen tutkija Linnaeus löysi pelin nimeltä tablut matkoillaan Lapissa. Lappalaiset kutsuivat nappuloita ruotsalaisiksi ja venäläisiksi ja käyttivät 9x9 ruutua olevaa lautaa.
Yleensä puolustava puoli liikkuu ensimmäisenä. Hänellä on aina puolet vähemmän nappuloita (joiden lisäksi on aina kuningas), kuin hyökkäävällä osapuolella (8/16 laudalla kokoa 9x9, 12/24 laudalla kokoa 11x11 ja 13x13, 24/48 laudalla kokoa 19x19 ruutua). Hän voittaa pelin, kun saa siirrettyä kuninkaan yhdelle kulmaruuduista (tai vaihtoehtoisesti, puolustavan osapuolen pelin helpottamiseksi, voidaan sopia myös, että riittää jos kuningas pääsee pelilaudan reunalle). Hyökkääjä voittaa taas vangitsemalla kuninkaan.

Hnefataflin alkutilanne pelilaudalla kokoa 11x11 ruutua.
Kaikki nappulat, kuningas mukaan lukien, liikkuvat kuin torni shakissa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että ne voivat liikkua pystysuoraan tai sivuttain niin monta ruutua kuin haluavat. Yksikään nappula ei voi hypätä toisen yli, olkoon se toinen sitten oma tai vihollisen nappula. Ainoastaan kuningas voi pysähtyä keskimmäisellä ruudulla tai jollakin kulmaruuduista. Toiset nappulat voivat kuitenkin liikkua yli keskiruudun, kunhan eivät pysähdy sillä.
Tavallinen nappula vangitaan, kun sen kahdella vastakkaisella puolella on vastustajan nappula. Vangitut nappulat poistetaan pelistä. Yhdellä siirrolla voi vangita useamman kuin yhden nappulan. Keski- ja kulmaruudut toimivat kuin vihollisen nappula, kun jokin nappula siirretään sen viereen (poikkeuksena keskiruutu, jos kuningas seisoo siinä). Tällä tavalla voi siis yhdellä nappulalla vangita vastustajan nappulan.

Eri tapoja vangita nappula.
Kun nappula siirretään kahden vihollis-nappulan väliin, sitä ei vangita. Tätä siirtoa kutsutaan 'lepo siirroksi' ja nappulaa 'lepääväksi nappulaksi'. Vastustaja voi tietenkin siirtää toisen lepäävän nappulan vieressä olevista nappuloista pois ja takaisin, mutta siinä välissä voidaan siirtää myös lepäävä nappula.

Valkoinen nappula lepää hetken.
Kuninkaan vangitseminen on vaikeampaa kuin muiden nappuloiden. Kuningas joudutaan saartamaan jokaisesta neljästä suunnasta. Tässäkin keskimmäinen ruutu toimii vihollisen nappulana, jos kuningas on sen vieressä. Jos kuningas saarretaan ainoastaan kolmesta suunnasta sillä tavalla, että neljännessä suunnassa on pelilaudan reuna, sitä ei ole vangittu. Jos kuningas on tällä tavalla kiinni, eikä puolustajalla ole enää muita nappuloita, peli päättyy tasapeliin.

Kuninkaan vangitseminen.

Tasapeli, jollei puolustava puoli voi siirtää muita nappuloita.
Nämä säännöt ovat kuitenkin ainoastaan hyvä arvaus siitä, millaista tämä peli olisi voinut olla oikeasti viikinki-ajalla. Sääntöjä voi vapaasti kokeilla muuttaa. Myös pelilaudan kokoa voi muuttaa, mutta pitää muistaa, että mitä isompi lauta, sitä pidempi peli. Myös nappuloiden asemia pelin alkaessa voi vaihdella.