Harmaasudet historianelävöittäjinä

Viime aikoina on historiantutkimus kohonnut jonkinasteiseksi trendiksi. Keskiaikamarkkinoita ja -tapahtumia järjestetään ympäri Suomea muista maista puhumattakaan. Vanhaa musiikkia elvytetään, keskiaikaisiin kivikirkkoihimme kiinnitetään uudenlaista huomiota, linnavuoria tutkitaan arkeologien voimin ja viikinkien merireittejä paikannetaan rannikoilla.

Historiaharrastuksen leviäminen on positiivinen asia. Oman historiamme ja muinaisuutemme tunteminen auttaa tunnistamaan monia nykypäivän käsityksiä, ongelmia ja tilanteita ja näkemään ne uudessa valossa. Pölyttyneet historian partasuut muuttuvat pienen puunaamisen ja siistimisen, parranajon ja kampauksen jälkeen komeiksi sotureiksi, uljaiksi valtiomiehiksi, roteviksi talonpojiksi ja loppujen lopuksi samanlaisiksi ihmisiksi kuin me nykyisyyden eläjätkin.

Historianelävöittäminen on noussut Harmaasudet ry:n toiminnan tärkeimmäksi alueeksi. Haluamme omalta osaltamme edistää historian tuntemusta ja tutkimusta erilaisten talkoiden, tapahtumien, esiintymisten ja eläytymisen avulla. Suurimmaksi osaksi olemme viime aikoina keskittyneet viikinkiajan Skandinaviaan ja Suomeen (n. 800-1100 jKr), mutta tietoa ja osaamista toki löytyy muiltakin historian alueilta. Tästä osoituksena on esimerkiksi osanottomme 1300-luvulle sijoitettuun Keskiajan Turku-tapahtumaan sekä Hollolan ja Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoille.

Historianelävöittämisen tärkeimmät osa-alueet ovat aikakauden elämään ja tapoihin eläytyminen sekä taistelunäytökset. Olemme myös määrätietoisesti kehittämässä niin teatteria, musiikkia kuin tanssiakin. Oikean tunnelman omaksumisessa ja mielikuvituksen kehittämisessä apuna ovat myös historialliset näytelmäroolipelit. Jokaiselle siis löytyy jotakin, mikäli kiinnostusta historiaan vain riittää.

Ilman ihmisiä ja heidän arkipäivän askareitaan ei olisi elämääkään. Pelkällä aatelistolla tai sotajoukolla ei pitkälle pötkitty keskiajallakaan. Niinkatsottu rahvas oli ja on edelleenkin väestön enemmistönä, päättäjät ja ylhäiset olivat vain pieni, vaikkakin sitäkin näkyvämpi kansanosa.

Historianelävöittämisemme tärkeimpinä menetelminä voi pitää tutkimista ja tekemistä. Nämä kaksi sanaa liittyvät toisiinsa kiinteästi ja käsittävät paljon - tiedon hakemisen, historian tutkimisen ja uudelleen elämisen sekä kaiken näihin liittyvän.

Pyrimme tekemään vaatteemme ja varusteemme itse ja noudattamaan niiden valmistuksessa keskiaikaisia kaavoja, malleja ja materiaaleja. Myös kankaankudontaa rekonstruoiduilla viikinkiajan kangaspuilla suunnitellaan. Värttinällä kehräämistä, villan karstaamista, nauhapunontaa ja kirjontaa voidaan esittää myös käsityönäytöksissä. Aseet hankitaan niitä takovalta sepältä. Rengaspanssarit tehdään itse rautalangasta vääntämällä ja lenkkejä yhteen liittämällä. Keihäänkärkiä ja kilpiä on tehty yhteisvoimin talkoissa. Myös keskiaikais- ja viikinkityyppistä ruokaa valmistetaan esim. lantuista ja nauriista sekä viljasta. Kulttuuria, taiteita ja tapoja tutkitaan ja pyritään noudattamaan tapahtumissa.

Taistelunäytökset

Taistelunäytökset ovat tähän mennessä olleet Harmaasusien valtti etenkin kaupallisella puolella. Teräsmiekat näkyvät ja kuuluvat taistelussa ja aiheuttavat varmasti uteliaita katseita huotrassakin ollessaan. Miekkailua harrastetaan kahdesti viikossa taistelunäytösvastaavan ohjauksella. Miekkojen ohella taistellaan myös muun muassa keihäillä ja puusauvoilla.

Lyönnit harjoitellaan mahdollisimman turvallisiksi eikä niitä lyödä voimalla perille asti. Näytöksissä ollaan siirtymässä ainakin osittain jo valmiiksi harjoitellun kaavan mukaan käytävään taisteluun. Miekat ovat tylsiä ja käsineet, puiset kilvet, rengaspanssarit ja kypärät vaimentavat iskuja sekä tuovat mukaan aikakauden henkeä ja tunnelmaa. Miekkailu on kuitenkin taitolaji ja vaatii paljon harjoitusta. Aivan kuka tahansa ei teräsmiekkaa käteensä saa. Aloittelijat harjoittelevat puisilla harjoitusmiekoilla, joiden sisään on asennettu lyijyputki oikean painon saavuttamiseksi. Teräsmiekka on myös kohtalaisen arvokas ase ja sen ostaminen vaatii pienoista investointia.

Teatteri, musiikki ja tanssi

Teatteriryhmä harjoittelee viikoittain. Ryhmä harrastaa niin nyky- kuin keskiaikaistakin teatteria.

Harmaasusien musiikkiryhmä keskittyy keskiaikaiseen ja keskiaikaistyyppiseen musisointiin niin laulun, huilujen kuin kielisoitintenkin välityksellä.

Keskiaikaisia tansseja on harjoiteltu yhteistyössä muiden seurojen kanssa.

Tavoitteet

Historianelävöittämisen tavoitteena pidän keski- ja viikinkiajan tuomista ihmisten tietoisuuteen - ei sinä pimeänä ja julmana aikakautena, jona se useimmiten esitetään, vaan sellaisena, jona tuon ajan ihmiset sen todellisuudessa kokivat. Realismiin pyrkiminen on tärkeää. Hyötyä ei ole tapahtumien siloittelemisesta ja kaunistelemisesta, ei myöskään väkivallan liioittelemisesta ja elämän kurjuuden ylikorostamisesta. Viikingit olivat julmia sotureita, mutta suurin osa heidän aikalaisistaan oli tavallisia maalaisia, kauppiaita ja käsityöläisiä. Keskiajan aatelisto upeine pukuineen ja juonitteluineen kuului maan loistavaan ylimystöön, mutta verot maksoivat ja työt tekivät maalaiset, uskontoa opettivat kirkonmiehet ja kuninkaan joukoissa taistelivat köyhät sotilaat.

Historianelävöittäminen avartaa maailmankuvaa ja avaa uusia näköaloja. On mielenkiintoista huomata, kuinka eräät asiat eivät koskaan muutu ja toisaalta löytää uusia tai pikemminkin vanhoja katsantokantoja asioihin. Tiedon, taidon ja elämysten kartuttaminen on tärkeä asia. Harmaasudet eivät historianelävöittämisessään pyri jokaisessa asiassa täydelliseen autenttisuuteen. Se on tavoite, jota ei kukaan nykyajan ihminen täysin voi saavuttaa. Tärkeämpää on historian kokeminen ja eläminen niin, että sekä itse eläytyjä että yleisö saavat tuntea jotakin muinaisuutemme hengestä.

Nina Talvela, 1.12.1997

Viimeksi muokattu: 4.4.2002